reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Cancun 11.-13.3.2012

Kirjoitan tämän Meksikon ja Belizen reissuni matkablogini tällä tavalla jälkikäteen muistellen. Reissulla tavoitteeni oli olla käymättä kertaakaan netissä, eikä meillä mitään tietokonettakaan ollut riesana mukana. Tavoite ei ihan täyttynyt, koska jokunen kerta piti mennä nettiin ottamaan selvää asiosta ja ilmoittelemaan itsestään, koska kummankaan puhelimet eivät toimineet Belizessä, minun ei myöskään Meksikossa.

Matka Helsingistä Cancuniin kesti jotakuinkin 24 tuntia, kun lentojen välissä oli odottelua Lontoon ja Miamin lentokentillä. Haluaisin aina istua ikkunapaikalla ja mielellään kaukana siivestä, jotta voisin katsella maisemia. Nyt ikkunapaikalta pääsin näkemään Miamin biitsin ja Floridan rämeitä ylhäältä käsin. Paluumatkalla taas oli makeaa odotella, milloin Irlannin jylhät rannat ja puuton maisema tulevat näkyviin, nähdä Öresundin silta Tanskan ja Ruotsin välillä, ja nähdä miten Etelä-Ruotsissa pellot olivat jo jonkun väriset, kun Suomessa ne olivat vielä harmaita.

Cancunissa on erikseen hotellialue Zona Hotellera

Meidän hotellin ranta.

Cancunissa olimme illalla ja oli ehdoton juttu, että majapaikka oli varattu etukäteen (Q Bay Hotel & Suites). Yleensä teen mahdolliset hostellivaraukset Hostelworldin kautta, mutta tällä kertaa Kilroylta saimme edullisimman hotellin, joka sijaitsi ranta-alueella ja jossa oli uima-allas. Hotelli sijaitsi Cancunin Zona Hotelleralla, eli hotellialueella. Cancunissa on siis erikseen varsinainen keskusta ja sitten hotellialue, joka on maantieteellisesti erikoinen luiro. Miettikäähän niemimaata, jonka keskellä sijaitsee järvi, jolloin järven ja meren väliin jää parisataa metriä leveä kaistale. Tällä kaistaleella sijaitsee hiekkaranta ja tie, joiden välissä ovat hotellit. Tämä kaistale on ehkä parikymmentä kilometriä pitkä yhteensä. Meidän hotelli sijaitsi parin kilometrin päässä keskustasta, mikä olisi etenkin pidemmän oleilun kannalta kätevää (vaikka ei Cancuniin pidemmäksi aikaa juuri kannattaisi mennä), mutta hienoimmat hiekkarannat sijaisevat kauempana. Kaistaleella kulkee runsaasti busseja, joten hotellialueella on tosi helppo liikkua julkisilla.

Cancunissa heti yllätti sen autius. Pelkäsin hirmuista bilemeininkiä ja isoja häliseviä nuorten porukoita, koska oli jenkkiopiskelijoiden pahin spring break -aika. Kaupunki oli kuitenkin tosi rauhalllinen. Zona hotelleralla oli tarpeeksi leveä ja hieno jalkakäytävä, jolla ei ollut paljon vastaantulijoita. Rannalla ei ollut liikaa ihmisiä, aurinkotuoleja ja baaripoikia. Kuhinan puuttuminen koski oikeastaan koko tämän kuusiviikkoisen reissumme aluetta.

Tykkään matkoilla päästä välillä kunnon suurkaupunkeihin. Cancunin pitäisi olla iso kaupunki, ja karttoja netistä tuijotettuani huomasin sen aika laajaksi, mutta sen keskusta ei ole mitenkään ison oloinen. Hotellialue on vielä asia erikseen, siellä on vain hotelleja, ostoskeskuksia, kioskeja, krääsäkauppoja, ravintoloita, bilekeskuksia jne, mutta nämäkään eivät ole mitenkään megalomaanisen kokoisia. Turistit varmaankin viettävät aikaansa lähinnä hotelleissaan, eikä heitä näy juuri edes hotellialueen kaduilla.

Cancunissa otimme aika iisisti, ensimmäisenä ja ainoana kokonaisena siellä viettämästämme päivästä suurimman osan aikaa kävelimme hotellialueen jalkakäytävää ja itäistä hiekkarantaa, kävimme Natural-ravintolassa pari kertaa syömässä ja oleilimme hotellimme uima-altaalla. Tuosta Natural-ravintolasta sain toiveikkaan kuvan reissun ruokamahdollisuuksista, söimme siellä hyviä salaatteja, tacoja ja isoja smoothieita. Paikka kuitenkin taisi jäädä reissumme parhaaksi ravintolaksi. Ruoan mauttomuus ja ankeus oli reissun huono puoli hintatason ohella.

Muut Meksikon ja Belizen reissun jutut >>

Reissun ruokakuvat >>

Kustannukset:
* hotelli Cancunissa kahdelta hengeltä 24 euroa/yö (oma kylppäri, hotellissa uima-allas ja ranta, pari kilsaa keskustaan)
*bussimatka Cancunin sisällä noin 1 euro
* ruoat Natural-ravintolassa olivat ehkä samaa hintatasoa kuin Helsingissä halvemmissa paikoissa, kuten kiinalaisissa ravintoloissa. Ruoka ja smoothie maksoivat ehkä jotain 12 euroa jos oikein muistelen.

Mainokset

2 comments on “Cancun 11.-13.3.2012

  1. Päivitysilmoitus: Arvioni Meksikosta ja Belizestä | reissausta ja ruokaa

  2. Päivitysilmoitus: Linkit Meksikon ja Belizen reissujuttuihin | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: