reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Caye Caulker 22.-27.3.2012

Näkymä the Splitin baarista.

San Pedrosta oli lyhyt paattimatka suoraan Ambergris Cayen eteläpuolella olevalle Caye Caulkerin saarille. Caye Caulker jakaantui kahdeksi saareksi joskus vuonna 1962 olleessa hurrikaanissa. Eteläsaaren pohjoisosassa sijaitsee suurin osa majapaikoista, kojuista, ravintoloista, kaupoista ja baareista. Ihan pohjoisosassa, hurrikaanin muodostaman The Split-nimisen kanavan kohdalla, on kiva baari, jossa kävimme varmaan joka päivä hengaamassa, kuten tekivät monet muutkin. Siinä oli paras uida, koska muualla rannoilla sai kävellä tovin useimmiten heinäistä meren pohjaa ennenkuin pääsi uimaan.

Bella´s Backpackers hostelli Caye Caulkerilla.

Koska aivan toisen vesitaksilaiturin vieressä sijaitsevassa Yuma´s Housessa ei ollut tilaa, kiiruhdimme toiseen saaren halvimmista majapaikoista, Bella´s hostelliin. Meitä lykästi, koska yksi huone mökissä oli vapaana. Se oli semmoinen nukkavieru pieni huone, jossa oli kivasti parvi nukkumiseen. Edessä oli terassi, johon ei kuitenkaan saanut esim. riippumattoa kiinni. Paikassa oli kumminkin dormi-, kylppäri- ja keittiörakennus, jossa oli pari yleistä riippumattoa. Muilla majoittujilla oli bileet joka ilta, aamuisin nukkuivat pitkään ja päivällä katsoivat huonoja leffoja. Tuo touhu ei aina ärsytä minua (tykkäänhän esim. Khao San Roadista), mutta ehkä tässä oli se ero Aasian backpackerghettoihin, että tämä oli kumminkin hostelli ja jouduin katselemaan hieman liian läheltä näitä ehkä juuri teini-iän ylittäneitä tyyppejä, heidän pesemättömiä astioitaan ja löytämään aamuisen darraoksennuksen vessanpöntöstä. Eli tykkään että majapaikka on rauhallinen ja bileet on sitten jossain muualla. Oltais tietty voitu majoittua paremmassa paikassa, jos Belizen hintataso ei olisi tuntunut tarpeeksi kalliilta muutenkin. Piti siis jupista hieman itsekseen ja niellä.

Belizeen tultaessa meininki vaihtui latinosta karibialaiseen. Kylänraittia tallusti rastajäbiä, mutta useimmista ei voinut suoralta kädeltä tietää ovatko paikallisia vai  jenkkejä, garifunia, kreoleja vai mitä, ja mitä väliä. Mutta aika erilaista tuolla on kuin Jukatanin rantakohteissa. Hintataso on aika sama, mutta ihmiset näyttävät erilaisilta ja käyttäytyvät toisin, rakennukset ovat erilaisia ja kaikki on pienimuotoisempaa. Belizestä jostain luinkin, että vaikka se tuntuu kalliilta, niin se on halvimpia karibialaisia kohteita. Pitää varmaan paikkansa verrattuna pieniin Karibian saariin, joita pidin myös yhtenä mahdollisena tämän kertaisen reissun kohteina, mutta hintataso hirvitti eikä island hoppingille ole ihan niin helppoja mahdollisuuksia kuin toivoisi.

Blue Holen sukellusreissu ja sukellusopas.

Caye Caulkerilta kävimme sukeltamassa Frenchie´s Divingin kanssa. Kävimme mm. Belizen maamerkillä Blue Hole Natural Monumentilla sukeltamassa, mutta näistä enemmän erikseen. Muutoin vain hengailimme ja meloimme pohjoissaaren ympäri kanootilla, jonka käyttö oli hostellissa ilmaista. Söimme itsetehtyä ruokaa jonkin verran ja välillä kävimme etenkin Panda-nimisessä kiinalaisessa ravintolassa syömässä. Olimme aika nopeaa vaihtaneet paikkaa tuohon mennessä reissua. Olisimme voineet ehkä olla pari päivää pidempään tuolla, mutta Raggamuffin toursin purjehdukset Placenciaan lähtivät vain tiistaisin ja perjantaisin, emmekä ihan perjantaihin viitsineet odottaa.

Lue muut jutut Belizestä >>
Lue Meksiko-aiheiset jutut >>
Katso Meksikon ja Belizen reissun ruokakuvat >>

Advertisements

3 comments on “Caye Caulker 22.-27.3.2012

  1. Päivitysilmoitus: Sukeltaminen ja leijonakalat Belizessä | reissausta ja ruokaa

  2. Päivitysilmoitus: Arvioni Meksikosta ja Belizestä | reissausta ja ruokaa

  3. Päivitysilmoitus: Linkit Meksikon ja Belizen reissujuttuihin | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: