reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Kahdenlaisia korvasieniä osa 2

Korvasieniä pannulla sipulin ja muutaman laakakorvasienen kanssa.

Valmistin tällä viikolla laakakorvasieniä ilman esikäsittelyä. Söin niitä parin kourallisen verran paistettuna sipulin, soijamaidon ja kaurakerman kera. En tiedä kasvaako niitä tänä vuonna erityisen paljon vai eikö niihin ole ennen tullut kiinnitettyä huomiota. Koska niitä kasvaa paikoin paljon ja ne ovat hyvän makuisia, niin hiukan ihmetyttää, ettei niitä mainita paremmin erilaisissa sienistä kertovissa lähteissä.

Kirjoittamalla hakukoneeseen sanan laakakorvasieni, löytää verkosta blogeista ja keskusteluista esimerkiksi seuraavia kommentteja niiden käsittelystä:
”Laakakorvasieni on hyvä ruokasieni, mutta täytyy virallisen ohjeen mukaan esikäsitellä…Kelpaa syötäväksi sellaisenaan, mutta sientä ei pidä sekoittaa raakana tappavan myrkylliseen korvasieneen.”

”Laakakorvasieni ei ole myrkyllinen.”

”Se ei ole myrkyllinen, mutta virallisen ohjeen mukaan se on esikäsiteltävä kuten tuoreena myrkyllinen korvasieni.”

”Se kun on paljon miedompi ja myös myrkytön laji, joten mauttomia ovat keitettynä.”

”ajatellaan että se on myrkytön,mutta kun varmuutta ei ole, niin kehotetaan käsittelemään kuin korvasieni.”

”Esikäsittelyhän mainitaan kirjallisuudessa tarpeettomaksi, mutta sitä silti suositellaan sekaantumisvaaran takia.”

”Laakakorvasienen käsittelysuositus perustuu sekaantumisvaaraan. Kun lajin on tunnistanut, on sekaantumisvaara ohitettu. Perustetta käsittelylle ei silloin ole.”

Olen keräillyt laakakorvasienten lisäksi tavallisia korvasieniä paljon ja on tullut tosi tarpeeseen tehdä niiden keittopiste ulos. Muutoin olisi sisätiloihin tullut liikaa myrkkyhöyryjä. On ollut vaivalloista kanniskella kattiloita ulos ja sisälle, käydä tarkistelemassa milloin keitokset kiehuvat, huuhdella sieniä sisällä, pestä kattiloita ja kantaa sieniä taas ulos toista keittokertaa varten.

Touhussa kuluu paljon myös vettä. Olen huuhdellut jokaisen korvasienen erikseen juoksevan veden alla poistaakseni likaa ja sen jälkeen lillutellut niitä vedessä. Keittovesienkin pitää olla kovasti väljät. Vettä kuluu myös kattiloiden pesemiseen joka välissä. Mutta koska korvasienten kasvamiseen ei kulu lainkaan käyttövettä, energiaa eikä mitään, niin ehkä tuo veden kuluminen niiden käsittelyyn ei ole iso juttu ollenkaan verrattuna mihinkään tuotteeseen, minkä voi ostaa kaupasta.

Korvasienten käsittelyssä kannattaa uskoa Eviran ohjeisiin.

Kahdenlaisia korvasieniä osa 1

Advertisements

3 comments on “Kahdenlaisia korvasieniä osa 2

  1. Päivitysilmoitus: Millä hakusanoilla blogiini päädytään? | reissausta ja ruokaa

  2. Päivitysilmoitus: Kahdenlaisia korvasieniä | reissausta ja ruokaa

  3. Päivitysilmoitus: Kahdenlaisia korvasieniä | kevyt vegaani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: