reissausta ja ruokaa

Juttuja matkailusta, vegaanielämästä, rescue-eläimistä ja Thaimaasta.

Kiinnostavia paikkoja Lontoossa

Yksi Brixtonin Electric Avenuella olevista ruokakaupoista.

Long Acre -kadulla Leicester Squaren ja Covent Gardenin välissä sijaitsee kolmikerroksinen matkakirjakauppa Stanford´s. Enpä tiennyt etukäteen, että koko kauppa on pelkkiä karttoja, matkaoppaita, -kirjoja ja -tarvikkeita. Olisin ostanut sieltä juomapullon, joka puhdistaa veden sekä kirjan vanhasta Intiaan johtavan hippietrailin nykytilasta, ellei tavaroiden mahtuminen sallittuihin matkatavaroihin olisi antanut jännittää. Sen sijaan ostin Bangkokiin sijoittuvan matkakirjan.

Standford´sin matkakirjakauppa.

Päätimme jo matkan alussa ostaa Ryanairilta yhden ruumaan menevän laukun paikan, jotta Lontoosta voisi ostaa kaikenlaista. Minä olen täyttänyt jo toisen repun tofulla, havaijipaidoilla, kirjoilla ja erinäisillä ihanilla vaatekappaleilla, joita en välttämättä olisi tarvinnut. Viidentoista kilon ylimääräinen lasti tuli maksamaan 25 euroa. Tuli siinä osteluille lisähintaa.

Chinatownista ostetut maustetut tofut täyttivät reppua aika paljon.

Kävin katsomassa Electric Avenue -kadun markkinakojujen purkamista Brixtonissa, joka on eteläinen kaupunginosa, jossa asuu paljon karibialaista ja afrikkalaistaustaista porukkaa. Yritin perillä muistaa, missä suunnassa oleskelin 16 vuotta sitten, jolloin olin porukalla reilaamassa ja majoituimme Brixtonissa parissa eri vallatussa talossa. Matkustelutyyli oli sillä reililla tyyliä ”etsi paikallinen anarkistikahvila ja kysele ihmisiltä majapaikkaa”. Silloin ei tää internetti ollut vielä tälläisessä käytössä kuin nykyään, enkä edes muista mistä ihmeen infolehdyköistä kaikki osoitteet ja tapahtumatiedot tulikaan silloin hankittua.

Majapaikat Lontoossa

Hostellissa voi olla näin mukava takapiha, kuten The Monkeys in the Treessa. Mutta eipä hostelleissa tule yleensä paljoa oleskeltua.

Nykyisestä mukavuudenhalusta kertoo, että varasimme viimeiseksi yöksi lentokentän vierestä kalliin hotellin, jotta ei tarvitsisi herätä kolmelta yöllä lentokentälle lähtöä varten. Hotelli oli Premier Inn Standsted Airport. Sinne oli ehkä parin kilometrin tallustelumatka bussiterminaalista lentokentältä. Eli tosiaan tallustelin pimeässä autotien vierustaa ruohikolla hyppivien kaniinien kanssa. Kello oli yöllä jo ihan liikaa, enkä jaksanut lähteä etsimään mahdollista shuttlebussia hotellille. Onneksi olin piirtänyt jonkunlaisen kartan.

Missasin pari National Expressin bussia Lontoon Liverpool Stationin liepeillä. Ensimmäiseen en ehtinyt, kun olisi pitänyt olla käteistä lompakossa ja seuraava meni nenän edestä, kun olin käynyt mm. etsimässä Lontoon joukkoliikenteen Oyster-cardeja takaisinlunastavaa kioskia. Meni hieno huone hieman haaskaukseen, kun siellä tuli nukuttua vain muutama tunti.

Olin ihan tyytyväinen hostelliimme The Monkeys in the Treesiin, mutta yhdeksi yöksi jouduin menemään muualle, koska oli täyttä. Otin lähimmän löytämäni ja menin aivan Shepherd´s Bushin metroaseman vieressä sijaitsevaan isompaan hostelliketjuun kuuluvaan St Christopher´s Shepherd´s Bush Hostelliin. Siellä huomasin naisdormin edun siinä, että voi hoitaa pukeutumisen huoneessa ahtaiden ja märkien suihkutilojen sijaan.

Ankeahko hostellin käytävä.

Dormeissa mättää eniten juuri tuo juttu, kun pitää muistaa raahata kaikki toilettitarvikkeet ja vaatteet mukanaan suihkuun mennessä. Tosin tuo sama hankaluus on myös oman huoneen/mökillä kohdalla, jos kylppäri on käytävällä tai jossain pihan perällä. Omassa huoneessa on kivaa, että voi levitellä kamojansa ympäriinsä. Jotkut hostellikävijät tekevät niin dormeissakin… Mutta tämmöisillä kalliilla kaupunkilomilla dormit ovat ok. Kovin toivoisin, että japanilaisten kapselihotellit leviäisivät ympäri maailmaa, eivätpä käteviä!

Kustannuksia

Hotelli Premier Inn Stansted Airport 70 euroa/yö/1-2 hh
Hostelli The Monkeys in the Trees kesimäärin 24,50 euroa/yö/dormipaikka
Hotelli St Christopher´s Shepherd´s Bush 27 euroa/yö/dormipaikka
Keskikokoinen lokero (täysi reppu mahtui) 12 t vuokra hostellissa 2 puntaa
National Expressin bussi Lontoon Liverpool Stationilta Standstedille 8 puntaa
Vantra-kasvisravintolan lounasbuffet 8,90 puntaa
Maoz Vegetarianin salaatti+falafel -annos 5,30 puntaa
hiusten leikkaus ja värjäys Feel-kampaamossa Sohossa  92 puntaa

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: