reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Koitajoen retkeilyalueella kyiden seurassa

Koitajoki oli korkealla ja jotkut polun pätkät veden vallassa.

Koitajoen retkeilyalue sijaitsee ihan itärajalla Ilomantsista koilliseen. Sieltä johtaisi polku Suomen ja EU:n itäisimpään pisteeseen, mutta rajavyöhykkeelle pitäisi hakea lupaa kai paria päivää aikaisemmin jostain. Erityistä alueessa on ehkä tuo poluilta ajoittain avautuva jokimaisema.

Me suuntasimmme Koitajoelle Petkeljärven kansallispuistosta. Tarkoituksemme oli mennä karttakirjassamme näkyvän Koivusuon luonnonpuiston alueelle, mutta emme löytäneet sinne tietä eikä mitään kylttiä luonnonpuistoon. Ajoimme ohi ja tiekin muuttui huonoksi. Olisi varmaan pitänyt kääntyä Pirhuntielle muutama kilometri Hattuvaarasta pohjoiseen.

Olimme aiemmin ajaneet Hattuvaaran kylän ohi ja sieltä oli kyltit Koitajoen retkeilyalueelle Polvikoskelle, joten sekin kelpasi. Koitasuon luonnonpuisto on oikeastaan osa tuota retkeilyaluetta. Jouduimme ajamaan joitain kilometrejä hiekkatietä matkailuautolla, mutta maisemat alkoivat näyttää lupaavilta. Lopulta löytyi Polvikosken parkkipaikka Koitajoen vuolaimman kohdan vierestä ja kylttejä poluille.

Opaskartasta löytyi sopiva 10 km pituinen rengasreitti suoraan parkkialueelta. Me vaan emme osuneet oikealle polulle, vaan lähdimme tarpomaan Koitajokea seuraavaa Tapion taival -reittiä etelään. Joki vaikutti olevan todella korkealla ja sivupurotkin tulvivat. Paikoin polku oli aivan veden peitossa ja pitkospuutkin uponneet tai irronneet paikoiltaan.

Kahlasimme ilman kenkiä ja tallustimme paljain jaloin, koska aina tuli uusia veden vallassa olevia kohtia. Koira hyppi välillä tosi urheasti mukana ja välillä kannoin sitä sylissä, jotta sen ei tarvitsisi lähteä uimaan. Parin kilometrin päässä oli opastaulu, joka osoitti meidän olevan väärillä jäljillä ja palasimme metsäautotietä takaisin parkkikselle.

Kiehtovat ja kamalat kyyt

Koiran paljastama kyy.

Ensimmäisenä päivänä  koirani syöksähti  puskaan ja minä vedin sitä pois sieltä. Olen mökillä oppinut kyiden takia, että pientareille ei mennä. Kohta puskasta kuului piipitystä ja mietin, ehtikö koirani purra jotain öttiäistä. Kurkistin puskaan, niin kyy siellä puri myyrää! Ihan musta ja ei kovin iso luikero pureskeli ojassa kelluvaa karvapalloa. Jäi mietityttämään, oliko kyy samassa puskassa jo silloin kun koira sinne syöksyi, vai ajoiko koira myyrän vieressä kyttäävän kyyn suuhun.

Suolla luikerteleva kyy.

Kyyt ovat semmoinen pelottava elementti koiran kanssa patikoidessa. Muutenhan  ne ovat mielettömän upeita olentoja, enkä hirveästi pelkää itse kyyn puremaksi joutumista. Mutta kun koira on tuommoinen vanha, pieni ja matalajalkainen, pelottaa että kyy puree sitä jonnekin päähän, eikä metsästä ehdi kovin nopeasti eläinlääkäriin. Nyt kävi lähellä ja pari vuotta taaksepäin Patvinsuolla oli myös pari täpärää tilannetta, kuten myös Heinäveden mökillä. Sen jälkeen olemme harjoittaneet marssijärjestystä, jossa toinen ihminen kulkee aina edellä kyypuskurina. Koira kovasti haluaisi johtaa porukkaa ja sen leuat meinaa kolista edeltäjän kannoille.

Koitajoen rengasreitti

Koitajoen rengasreitin kartta.

Kello alkoi olla jo jotain kahdeksan illalla, kun lähdimme rengasreitille. Toinen ajatteli, että kävelemme sitä jonkin matkaa ja käännymme takaisin, minä taas arvelin että kierrämme kyllä koko höskän ja niinhän siinä kävikin. Aluksi oli metsäautotietä, jossa piti vähän kahlailla.

Rengasreitin maisemat olivat paikoin perusmetsää, eli mäntyä, kuusta ja semmoista pientä ryteikköä. Välillä oli kyllä aika helmikohtia, kuten Kivikkosuon laavulta avautuva laaja neva. Asumajoen laavu sijaitsi myös aika ihanalla paikalla. Ennen sitä ylitimme Koitajoen haaran itse vedettävällä lossilla, joka on aina hauska juttu, ja sitten pitkospuiden jälkeen tuli pikkuinen silta, jonka tyvessä laavu sijaitsi söpössä jokimaisemassa.

Itse vedettävä lossi.

Puolivälissä matkaa alkoi sataa ja kerran yritimme ”oikaista” metsäautotietä pitkin, joka päättyikin umpikujaan. Pääsimme sitten puolen yön aikaan autolle ja nuotiolle paistamaan savustettua tofua, ruispaloja soijajuustolla, jotka kruunasimme mm. ketsupilla, sinapilla, hummuksella ja suolakurkuilla.

Suomen patikoinnissa mahtava plussa on yötön yö. Täällä ei haittaa, jos retki vähän venyy, kun varsinkin juhannuksen tienoilla voi ihan hyvin valita tekevänsä retket vaikka yöaikaan. Tropiikissa harharetket ovat hiukan hankalampi juttu, kun pitäisi ajoittaa leiriytymiset valoisaan aikaan, jotta näkisi yhtään mitään.

Toinen päivä Koitajoella kyiden seurassa

Kohti Pirhua kulkevat pitkospuut.

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme kävelemään Pirhun suuntaan. Polvikoskelta pääsisi kiertämään noin 17 km rengasreitin Koivusuon luonnosuojelualueelle, jossa Pirhu sijaitsee. Minua vähän hämää, että miksi joitain patikointireittejä, kuten Karhunkierrosta, sanotaan kierroksiksi, jos ne eivät ole rengasreittejä. Karhun suora tai Karhun reitti olisi kuvaavampi nimi. Lähdimme kävelemään Pirhun kierrosta, mutta kartan mukaan se tarkoitti vain noin 8 km pätkää Polvikoskelta Pirhuun.

Metsää parkkiksen vieressä.

Kävely kuitenkin töpähti alkuunsa, kun suomaastossa kohtasimme ensimmäisen kymmenen minuutin aikana kaksi kyytä. Päätimme napata koiran syliin ja palata pitkospuita pitkin takaisin. Paluumatkalla suolla luikerteli vielä päivän kolmas kyy. Oli paras valinta jättää Koivusuo ja Pirhu kyille. Vaikka haaveria ei olisi päässyt tapahtumaan, niin ainakin säästimme minun hermoni, etten säpsähtäisi jokaista varpujen seasta kuuluvaa kahinaa tai koiran kuonon eksymistä polun viereisiin mättäisiin.

Mainokset

3 comments on “Koitajoen retkeilyalueella kyiden seurassa

  1. Päivitysilmoitus: Vuoden 2012 matkailusaldoni | reissausta ja ruokaa

  2. Päivitysilmoitus: Haltian luontokeskuksen tiedontarjonta on vähäistä | reissausta ja ruokaa

  3. Päivitysilmoitus: Orinoron rotko Leppävirralla Pohjois-Savossa | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: