reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Säästövinkit matkakassaan osa 3 – valitse lapsettomuus

Vastentahtoisesti lapsettomien kannattaa jättää tämä juttu lukematta, ellei sitten etsi elämälleen uutta sisältöä.

Todennäköisesti säästät paljon rahaa omaan käyttöösi ja lisäksi järjestät itsellesi joustavan elämän, jos et tee lapsia. Kuvittelen jo mielessäni, kuinka tämä virke saa joidenkin ihmisten mielen kuohahtamaan. Aivan turhaan. Matkustelu ei ole kaikkien elämän suurin tavoite (ei ehkä minunkaan), ja jos jotakuta kiinnostaa lisääntyminen enemmän kuin matkusteleminen, niin asiahan on silloin selvä. Tarkoitus ei ole kritisoida lapsenhankkijoita, heillä on muutenkin tarpeeksi rankkaa. Ja kukaan lapsia oikeasti kaipaava ei jätä lapsia tekemättä voidakseen sen sijaan luuhata maailmalla.

Mutta jos biologinen kello ei tikitä eikä hormonit mene sekaisin vauvojen näkemisestä, kehotan miettimään asiaa hieman. Haluaako lapsia itse ihan oikeasti, vai onko sitä vain pienestä pitäen itsekin kuvitellut tekevänsä lapsia sitten joskus pysähtymättä aikuisena miettimään asiaa. Elämästään voi valita tekevänsä helpompaakin, eikä siinä ole mitään väärää.

Luksushakuiset dink-ihmiset, jotka tekevät jatkuvasti paljon töitä, eivät valitse hiekkapohjaista kahden euron mökkiä. Sellainen valitaan, kun ollaan valmiita karsimaan tasosta, jotta saa nauttia vapautta pidempään pienemmällä rahalla.

Jotkut sitten päätyvät olemaan lapsettomia työssäkäyviä eli ketä kutsutaan dinkeiksi (dual/double income, no kids), joilla on varaa tuhlata rahaa kaikenlaiseen. No, niinkin voi valita. Matkusteluhaluiset kuitenkin valitsevat tuhlaamattomuuden ja vähemmän työskentelyn eikä luksustelua, jotta voivat matkustella enemmän ja pidempään. Ekologista vertailua lapsellisten, luksustelevien dinkien ja matkustelijan välillä on vaikea tehdä, kun kaikkia näitä elämäntapoja voi toteuttaa niin moninaisesti.

Nauran, jos joku miettii tätä asiaa, että ”sehän on kansantaloudelle katastrofi, jos lapsia ei tehdä maksamaan veroja silloin, kun me olemme eläkkeellä.” Kukaan ei tee lapsia vastentahtoisesti kansantalouden takia, vaikka suomalaisen yhteiskunnan pystyssä pitäminen tuntuisi kuinka tärkeältä tahansa. Onneksi näin, jotta lapset olisivat oikeasti toivottuja eikä kukaan uhraudu lisääntymään kansantalouden takia.

Vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole keltään pois. Pikemminkin kivempi niille, jotka tekevät lapsia, että jotkut eivät tee. Sillä maailmassa on liikaa ihmisiä, tai ainakin liikaa ihmisiä, jotka kuluttavat liikaa. Tulevaisuuden lapsille jää parempikuntoinen maapallo, kun heitä ei ole liikaa. Luulisi kaikkien vanhempien olevan lastensa takia tyytyväisiä, jos naapurin pari tai yksinasuja ei lisäänny.

Ja matkustelemaan pystyy lapsienkin kanssa. Jotkut lapselliset pystyvät minua paremmin kertomaan hämmästyttäviä tarinoita, miten reppureissut ja reilit onnistuvat koko perheeltä. Lapsista voi monissa paikoissa olla etuakin vaikkapa paikallisiin tutustumisen kannalta. Lapset karsivat epäluuloisuutta aikuisia kohtaan ja lapset ovat aika usein taitavia luomaan kontakteja. Mutta halvemmaksi varmasti tulee lähteä reissuun yksin tai puolison kanssa, kuin että pitäisi maksaa lapsienkin matkustaminen ja sitä rahaa ylipäätään reissuun lähtemiseen on todennäköisesti säästynyt helpommin lapsettomana.

Samaa aihetta sivuava juttu:
Nomadit, epäluulo ja yhteiskunnan rakentaminen >>

Blogi Vapaaehtoisesti lapsettomat >>

Säästövinkit matkakassaan -sarja >>

Mainokset

5 comments on “Säästövinkit matkakassaan osa 3 – valitse lapsettomuus

  1. Päivitysilmoitus: Säästövinkkejä matkakassaan osa 5 – asu ahtaasti | reissausta ja ruokaa

  2. vela
    3.6.2013

    Kiitos tästä. Lisäbonus: lapsettomuus on myös massiivinen ekoteko, jonka rinnalla kaiken maailman kierrättäminen, lentämisestä pidättäytyminen, maltillinen kulutus, kasvissyönti jne. kalpenevat.

    • Kyllähän se olisi vaikea kuluttaa itse yhden lisäihmisen edestä. Tämä aihe saattaa olla tabu. Mutta ehdottomasti olisi maailman kannalta parempi, että ihmisiä olisi vähemmän, ihmismäärä on räjähtynyt ja samalla kulutus. Tosin kukaan oikeasti lapsia haluava tuskin jättää lapsia tekemättä näistäkään syistä. Mutta kannattaa se mainita yhtenä syynä, miksi kannattaa useammin kuin kahdesti harkita että haluaako niitä lapsia ihan oikeasti elämäänsä ja maailmaan.

  3. Päivitysilmoitus: Mitä reilu matkailija ottaa huomioon | reissausta ja ruokaa

  4. Päivitysilmoitus: Katsaus blogin joka sadanteen juttuun | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: