reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Patikointireitteihin mallia Uudesta-Seelannista

Uuden-Seelannin ehkä suosituimman patikkareitin Tongariro Crossingin alkumetreillä.

Suomalainen kansallispuistokyltti Nuuksiossa.

Uuden-Seelannin opaskyltin ovat kelta-tummanvihreitä.

Varoituskyltti Kaikourassa neuvoo mm. olemaan häiritsemättä hylkeitä.

Patikointi on asia, jota haluaisin harrastaa Suomessa enemmän. Autottomana helsinkiläisenä suuntaan joskus kävelemään Luukkiin ja Nuuksioon tai mukavasti metrolla Itä-Helsinkiin Mustavuorelle ja Uutelaan. Kesäisin on yritystä lähteä muualle Suomeen edes kerran kesässä retkeilemään jonnekin metsän keskelle uusille reiteille. Tavoite on yksi uusi kansallispuisto vuodessa.

Innostuin Suomen metsiin suuntamisesta viitisen vuotta sitten Uudessa-Seelannissa, jota pidän patikkamatkailun mallimaana. En ollut aiemmin jotenkin ajatellut tämmöistä pientä harrastusta. Uudessa-Seelannissa oli kivaa, kun mihin ikinä pysähdyimmekään, tuntui sieltä lähtevän joku merkitty polku. Niissä oli kerrottu, miten pitkään kiertäminen kestää ja niille oli kiva lähteä käppäilemään vaikka kahvitauon aikana. Mehän menimme Uuteen-Seelantiin nimenomaan luonnon takia ja näiden polkujen avulla pääsimme siihen tutustumaan.

Ei sitä niin vaan vieraassa maassa uskalla lähteä poluttomaan metsään tarpomaan ilman karttoja uppoamaan ojiin ja soihin päätymättä mihinkään risukkoa erikoisempaan umpikujaan. Yksi reissun upeimmista paikoista löytyi sattumalta ajaessamme jotain polkuja mainostavan kyltin ohi.

Tämä upea polku rämemetsässä löytyi sattumalta tien varrelta opaskyltin avulla.

Suomessa voisi panostaa entistä enemmän merkittyihin patikkareitteihin, joita lähtisi teiden varsien P-paikoilta ja kirkonkylien keskustoista kohti puskia. Näiden ei tarvitsisi kaikkien olla metsähallituksen ylläpitämiä kansallispuistojen tapaan. Jos kunnat haluavat turisteja seuduilleen, niin ne voisivat paremmin satsata siihen, mitä niillä oikeasti todennäköisesti on. Eli ankeiden kirkonkylien ja muiden ihmisen luomien kohteiden sijaan turisteja kiinnostanee ympäröivä nätti luonto. Arvokkaat hotelliyöpymispennoset jää telttaretkeilijöistä tietysti saamatta , mutta jos turisteja halutaan saada käymään kylän rumassa S-marketissa, pitää olla jotain syytä, miksi turistit kunnan alueelle ylipäätään eksyisivät.

Mount Egmont oli helppokulkuinen vanha tulivuori.

Monet yhdistävät vaelluksen ja muun retkeilyn vuoriin, mutta niille kapuamiset ovat aika raskasta touhua. Minusta on kivempi kävellä tasaista maastoa 20 km kuin nousta reidet maitohapoilla rinnettä 8 km. Siksi vuorien puuttuminen Suomesta ei harmita minua tämän harrasteen kannalta, vaikka vuorimaisemat ovatkin omaa luokkaansa.

Tietysti metsiin voi lähteä ilman kylttejä tai polkuja. Minä vaan olen aina inhonnut naamalle lävähtäviä hämähäkin verkkoja ja kuusenhavuja. On myös kiva kävellä ajatuksettomana eteenpäin ilman, että tarvitsisi vilkuilla karttaa ja kompassia. Ja tietää, että tietyn matkan päässä on nuotiopaikka tai määränpää, mielellään lähtöpaikka rengasreitin kiertämisen jälkeen.

Mainokset

3 comments on “Patikointireitteihin mallia Uudesta-Seelannista

  1. Tiina
    4.11.2012

    Patikointi on kyllä parasta mitä reissussa voi tehdä 🙂 Tällä hetkellä haaveissa olisi päästä Uuteen Seelantiin ja Australiaan tallailemaan polkuja. Ja toki ihan kotimaan kamaraltakin löytyy upeita luontokohteita. Tuosta olen kyllä ihan samaa mieltä, että Suomessa reittejä voisi merkata maastoon paljon paremmin! Merkkejä tuntuu olevan vain suosituimmilla reiteillä ja monet upeudet jäävät tietämättömiin. Vai voisikohan se olla tarkoituksena, että tietoa kotiseutujen helmistä halutaan pimittää turistimassoilta…?

  2. Australia on täälläkin haaveissa. Siellä matkailu kun on vähän kallista, niin jospa siellä voisi telttailla.

    Kirkonkylät voisivat ratsastaa paljon enemmän luontokohteillaan, joista monet eivät ole kuulleetkaan. Uskon että niitä ei vain ole älytty hyödyntää, vaan ennemmin mainostetaan kirkkoja, kotiseutumuseoita ja rumia kirkonkyläkeskustoja…

  3. Päivitysilmoitus: Tongariro Crossing on suosituin päiväreitti Uudessa-Seelannissa « reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: