reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Joulutraditioni

Joulupukki tuli Goalle vuonna 2010.

Joulupukki tuli Goalle vuonna 2010.

Tykkään joulun vietosta. Olen viettänyt kaikki Suomen jouluni lapsuuden kodissani, jonka joulutraditioita en vaihtaisi. Toki ehkä mieluiten olen jouluna ulkomailla lämpimässä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen ollutkin puolet jouluista reissussa, neljä Goalla ja yhden Thaimaassa. Olisin mielelläni nytkin. Mutta Suomessa ollessa joulu rikkoo hyisen arjen.

Joulukuusen laittamista vuonna 2006.

Joulukuusen laittamista vuonna 2006.

Meillä aikuiset eivät ole vuosiin ostaneet toisilleen joululahjoja joitain satunnaisuuksia lukuunottamatta. Tänä vuonna minulta tulee lahjat vain lapsille. Tämä ei ole minusta ollenkaan tylsä käytäntö. Minusta olisi ikävää, jos minä tai muut joutuisivat velvollisuuksissaan etsimään joululahjoja. Ja vaikka kaikki osaisivat varmasti hankkia minulle kaikkea kivaa, niin minä en tarvitse mitään. Muutkin aikuiset hankkivat asiansa silloin kun niitä tarvitsevat. Kaupoissa kiertely joulun aikaan on kamalaa. Meillä on nurkissa tarpeeksi roinaa ja turhan tavaran hankkiminen on rahan tuhlausta ja epäekologista. Olen todella tyytyväinen tähän joulukäytäntöön.

Jouluna 2008 Goan Arambolissa jouluateria päättyi tulishowhun.

Jouluna 2008 Goan Arambolissa jouluateria päättyi tulishowhun.

En harrasta myöskään joulukortteja, koska enhän edes tiedä kenenkään kavereideni postiosoitteita. Tuo ei ole yhtään minun juttuni. En kyllä laita mihinkään facebookiinkaan mitään.

Jouluna 2005 istuin Krabilla rannassa. Pulloja keräsi vapputötteröhattuinen.

Jouluna 2005 istuin Krabilla rannassa. Pulloja keräsi vapputötteröhattuinen.

Joulukuusi haetaan omasta metsästä ehkä edellisenä päivänä. Minä lähden mukaan vain, jos ei ole kauhean kylmä. Yleensä jouluaattona käydään myös haudoilla, mutta sekin jää minulta väliin, mikäli on kylmä. Avantoon saatan kyllä mennä joulusaunasta. Mutta jos on tosi kylmä, jää avantokin tekemättä, koska se meinaa umpeutua saunalämmittelyiden välissä.

Joulun vietto menee suunnilleen tätä kaavaa:

10–11 herään, syön riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa
15 käydään haudoilla ja mennään saunaan
17 syödään
18 lahjat lapsille, pukki saattaa tulla
19 syödään jälkiruokaa ja hengaillaan, ehkä katsotaan leffaa

Jouluna 2011 Goalla jälkiruokakahveille liittyi rakas Rocky-koira naapurimajapaikasta.

Jouluna 2011 Goalla jälkiruokakahveille liittyi rakas Rocky-koira naapurimajapaikasta.

Joka välissä teen jotain ruokien eteen, koska jouluruoat ovat toiseksi tärkeintä joulussa seuran jälkeen. Sitten tulee saunominen ja sitten ehkä kaikenlainen rekvisiitta tai millä sitä tunnelmaa nyt saadaankaan. Joka vuosi joulu silti tuntuu vähemmän joululta. Yleensä tähän aikaan vuodesta minulla on ollut jotain joulufiilistä, mutta eipä ole vielä näkynyt, vaikka jotain joulupuuhia on ollutkin.

Mainokset

3 comments on “Joulutraditioni

  1. Päivitysilmoitus: Joulun vegaanimenuni | reissausta ja ruokaa

  2. Päivitysilmoitus: Joulun ruokakuvia | reissausta ja ruokaa

  3. Päivitysilmoitus: Turisti, sinun ei tarvitse ostaa tavaroita matkoiltasi | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: