reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Joulun vegaanimenuni

Jouluruokapöytä 2009.

Jouluruokapöytä 2009.

Ruoka on Suomen jouluissani isossa roolissa. Sitä kokkaillessa kuluu keittiössä joulua edeltävät päivät. Tänään on ollut leipomista ja seitankinkkukin kävi uunissa.

Jouluruokapöytä Goalla 2011 ei sisältänyt mitään samaa kuin kotijouluina.

Jouluruokapöytä Goalla 2011 ei sisältänyt mitään samaa kuin kotijouluina.

Meillä on ollut seuraavanlainen kasvismenu:

  • lanttulaatikkoa
  • imellettyä perunalaatikkoa
  • porkkalaatikkoa
  • tänä vuonna myös bataattilaatikkoa
  • rosollia (ei ole mielestäni kovin hyvää)
  • venäläistä salaattia
  • marinoituja tofuja ja tempejä
  • marinoituja herkkusieniä
Tofut ja tempet.

Tofut ja tempet.

Tänä vuonna ostin Tampereen Runsaudensarvesta lajitelman erilaisia valmiiksi maustettuja tofuja ja tempejä. Niitä laitamme sitten lautaselle viipaleina. Ostin ensimmäistä kertaa myös valmiit seitankinkun ainekset. Seitan, kuten soijapalatkin, tulevat minulta jo korvista ulos, enkä kaipaa niitä jatkuvassa kokkauksessani, mutta ostinpa huvikseni.

Seitankinkku folioon käärittynä.

Seitankinkku folioon käärittynä.

Seitankinkku valmiina.

Seitankinkku valmiina.

Ainespussissa oli jauhetta sisältäen perusainekset seitanin tekoon, kuten vehnäjauhoista erotettua gluteenijauhoa sekä kikhernejauhoja ja näiden  lisäksi mausteita. Joukkoon lisättiin vettä, ruokaöljyä ja soijakastiketta. Minun piti lisätä hieman vettä ohi ohjeen, koska klöntti oli liian kuiva ja jauhoinen eikä tasainen pallo. Kun ainekset oli vaivattu yhteen, voideltiin seitanklöntti vielä öljy-soijakastike-tomaattipyremarinadilla, rullattiin ”kinkku” folion sisään ja työnnettiin uuniin 1,5 tunniksi. Lopputuloksen koostumus on ihan hyvä, mitä nyt ehkä vähän kuiva. Se on niin suolaista, että en taida kyetä laittamaan sinappia kostukkeeksi.

Joulujälkiruoka on aina vaihdellut. Viimeksi Suomen joulussa teimme karpalo-piparijäädykettä. Oli se ihan ok, mutta ei mitenkään älyttömän hyvää. Tänä vuonna ajattelimme ihan vain vaniljajäätelöä (Tofu Line) kuuman karpalokastikkeen ja kinuskin kera. Usein karpalo on ollut edustettuna jälkiruoassa kiinteän karpalokiisselin ja kermavaahdon (ks. vegaaniset) kanssa. Olemme tehneet suklaamousseakin. Lisäksi on muita herkkuja, kuten suklaaseen dipattuja portviinissa marinoituja luumuja ja sen sellaista.

Venäläinen salaatti

0,5 dl majoneesia (ks. vegaaniset majoneesit)
1 dl säilykeherneitä
1 keitetty porkkana
2 keitettyä perunaa
4 pientä minisuolakurkkua
suolaa ja mustapippuria

Kuutioi porkkana, perunat ja suolakurkut. Sekoita kaikki keskenään ja tarjoile.

Marinoidut herkkusienet

2 isoa tölkkiä kokonaisia purkkiherkkusieniä
1 dl ruokaöljyä
1 dl sitruunamehua
3 rkl sokeria
2 rkl etikkaa
1 punasipuli
tuoretta tai pakastettua basilikaa yhden kaupan ruukun verran
suolaa ja mustapippuria

Jouluherkkuja vuonna 2009: kuivakakkua suklaapäällysteellä ja suklaisia portviiniluumuja.

Jouluherkkuja vuonna 2009: kuivakakkua suklaapäällysteellä ja suklaisia portviiniluumuja.

Valuta herkkusienistä liemet pois. Viipaloi punasipuli ja revi basilikan lehtiä hieman pienemmäksi. Sekoita ainekset isoon purkkiin ja lisää herkkusienet. Anna maustua kylmässä ainakin vuorokauden. Kun herkkusienet on syöty, voi samaan marinadiin lisätä uudenkin satsin herkkusieniä

Joulun laatikkoruoat teemme 60 vuotta vanhan ohjekirjan mukaan.

Joulun laatikkoruoat teemme 60 vuotta vanhan ohjekirjan mukaan.

Laatikot teemme perinteisten, yksinkertaisten ohjeiden mukaan. Lanttulaatikkoon tulee vain lanttua, soijaamaitoa, jauhettua muskottipähkinää, valkopippuria ja suolaa. Todennäköisesti lorautamme myös siirappia ja margariiniakin sekaan.

Imelletty perunalaatikko on ehkä paras jouluruoka. Tätä pitää alkaa valmistamaan jo hyvissä ajoin, perunat voi keittää jo edellisenä iltana, muussata ja laittaa imeltymään, eli survottuihin perunoihin lisätään vehnäjauhoja. Seos makeutuu kummasti itsestään, mutta yleensä tähänkin lisäämme siirappia. Tähänkin tulee paljon soijamaitoa, suolaa ja margariinia.

Riisipuuro- ja sekahedelmäkiisselipöytä jouluna 2009.

Riisipuuro- ja sekahedelmäkiisselipöytä jouluna 2009.

Porkkanalaatikon  ja riisipuuron voi valmistaa samassa rytäkässä, pitää vaan ottaa puurosta erilleen laatikkoa varten vähemmän makea ja kiinteämpi satsi. Riisipuurosta kun tykkään aika löysänä. Porkkanalaatikkoon laitetaan keitettyjä, muussattuja porkkanoita (jotkut raastavat raakaa porkkaanaa laatikkoon, mutta en pidä siitä karkeasta versiosta niin), lisätään riisipuuroa, ehkä vähän soijamaitoa ja suolaa ja valkopippuria, ehkä muskottia tähänkin. ja siirappia.

Laatikoissa soijamaito voi olla mitä vain soijamaitoa. Ei haittaa käyttää hieman makeutettuja, kuten sinistä Alpron maitoa, koska laatikot saavat olla makeita.

Jouluruokalautanen vuonna 2009 Goalla. Sisältää riisiä, chapati-leipää, kikhernecurrya, paistettua vihannesriisiä (pilau), jotain kasvispyöryköitä ja muita intialaisia soosseja.

Jouluruokalautanen vuonna 2010 Goalla. Sisältää riisiä, chapati-leipää, kikhernecurrya, paistettua vihannesriisiä (pilau), jotain kasvispyöryköitä ja muita intialaisia soosseja.

Perusjouluruoat on helppo valmistaa vegaanisina. Laatikot eivät kaipaa kananmunaa, maidon sijaan käytetään soijamaitoa, margariinina maidotonta margariinia (esim. laktoositon Keiju) ja majoneesina munatonta ja maidotonta versiota (esim. Kevyt X-tra). Rosolli ei kaipaa kalaa ja jos jotain jännää haluaa, voi ostaa Cavi-art -mätiä, joka on tehty merilevästä. Se menee täydestä keneen vain, on halvempaa ja terveellisempää kuin oikea mäti. Sitä olen bongannut mm. ruotsinlaivan buffetistakin.

Katso Vegaanituotteet.net -sivujen jouluruokasivu, jossa on lueteltu kaupoista löytyviä vegaanisia valmisruokia.

Muut jouluiset juttuni:

Joulun ruokakuvia >>
 Joulutraditioni >> 
Pipareita ja piparikuppikakkuja >>

Mainokset

One comment on “Joulun vegaanimenuni

  1. Päivitysilmoitus: Joulun ruokakuvia | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: