reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Hurghadassa ei saa kävellä rannalla, osa 2

Hurghadan katuja.

Hurghadan katuja. Kaupunki oli ok, ei kovin mielenkiintoinen.

Hurghada oli jotenkin ihan vääränlainen. Isot hotelliresortit tekevät paikasta elottoman ja hengettömän, etenkin kun ne sijaitsevat omilla alueillaan. Ehkä kaikkein ärsyttävin asia ja pettymys Hurghadassa oli se, ettei meren rantaa pitkin päässyt kävelemään. Ranta oli pilkottu hotellien yksityisrannoiksi. Jokaisen hotellin asiakkaan piti nököttää oman hotellin aitojen sisällä omalla rantakaistaleellaan, jotka joillain hotelleilla ovat hyvin pieniä.

Löysimme yhden yleisen rannan pätkän Hurghadasta ja siellä oli onneksi kahvila.

Löysimme yhden yleisen rannanpätkän Hurghadasta ja siellä oli onneksi kahvila.

Hurghada ei siis oikein ole rantalomakohde vaan resorttilomakohde. Sellainen, jossa on loppujen lopuksi ihan sama missä päin maailmaan se sijaitsee. Hurghada on suunniteltu niin, että ulkomaalaiset lomailevat omissa hotelleissaan ja käyvät pari kertaa ostoksilla kaupungin rihkamaliikkeissä.

Koska rannat olivat hotellien omia, ei Hurghadassa ollut juuri rantakahviloitakaan. Yhden yleisen rannanpätkän löysimme El Sakalasta. Toivottavasti jossain kauempana olisi ollut muita. Hotellimme läheiselle pitkälle ja tyhjälle rannalle pyrimme, mutta sinne ei meitä päästetty edes maksusta.

Venelaituri vartioidun rantabulevardin huomassa.

Venelaituri vartioidun rantabulevardin huomassa.

Yksi rantabulevardi Hurghadan keskustasta löytyi, nimi taisi olla Hurghada Marina. Siellä oli vartijat porteilla, laitureissa huvipursia ja bulevardin varrella melko kalliita ravintoloita. Menimme sinne kävelemään kun emme muuta keksineet. Sen eteläpuolella sijaitsi yhden hotellin ranta, jonne pääsi maksusta, portilla oli rahastaja.

Talvella Egyptissä ei ole kuuma

Yritystä hienoksi satama-alueeksi, taustalla keskeneräinen palatsi.

Yritystä hienoksi satama-alueeksi, taustalla keskeneräinen palatsi.

Hurghada ei ole oikea paikka talvella, jos haluaa jonnekin oikeasti lämpimään. Minulla oli siellä joulu-tammikuussa 2008–2009 päälläni koko ajan huppari ja pitkät housut, ellen maannut jossain tuulensuojassa auringon paistaessa. Iltaisin huoneessa oli vähän kylmä ja illat kuluivat peiton alla unta odotellen. Yökerhot eivät kiinnostaneet ollenkaan, kuvittelin vain miten ankeaa niissä olisi voinut olla.

Keskeneräistä rakentamista.

Keskeneräistä rakentamista.

Olin kuvitellut tuosta tulevan snorklausloman, mutta kokeilin hommaa vain kerran, vaikka ostin snorklausvehkeet paikan päältä. Ensinnäkin hotellimme rannasta ei lähtenyt mitkään snorklauspohjat, ei näkynyt oikein mitään elämää. Olisi pitänyt lähteä erikseen snorklausmatkoille. Toiseksi vesi oli liian kylmää, palelsi olla vedessä ja palelsi olla rannassa tuulessa. Kun näkymiä ei ollut, ei tuntunut kannattavalta vuokrata märkäpukuakaan. Sukeltamassa kävimme sentään muutaman kerran upeissa vesissä, mutta sukellusten välillä piti tosissaan saada itsensä lämpimäksi, jotta tarkeni lähteä uudestaan veteen.

Hurghadassa rakentaminen on kesken

Baari ja shiishapaikka rantabulevardilla.

Baari ja shiishapaikka rantabulevardilla Marinassa.

Kaikkialla Hurghadassa rakennettiin kovasti. Hirveästi oli puolitekoisia rakennuksia. Eräs britti sanoi, että se johtuisi jostain säädöksestä, jonka takia omistajien pitää rakentaa jotain tonteilleen osoittaakseen käyttävänsä tontin. Tai sitten kyse on vain puolitiehen jääneistä liian suureellisista projekteista.

Oli myös omituisen näköistä, että viereinen tontti saattoi olla aivan viimeisen päälle rakennettu ja viereinen tontti autiota hiekkaa ja roskaa. Sillä tavalla Hurghada vaikutti epätasapainoiselta ja huonosti suunnitellulta. Toisaalta siinä missä Hurghadassa tontti on autiota hiekkaa, Suomessa käyttämättömät tontit ovat helposti metsää, joka onkin erinomainen juttu naapuriksi.

Taskuvarkausepisodi

Yksi episodi oli, kun kerran kaupungilla meidät piiritti jotain tauluja myyvät hälisevät lapset. Veivät miehen taskusta melko paljonkin rahaa (kuka pitää rahaa taskussa…). Sitten kyselimme poliisia, kerroimme tapahtuneesta, hain passin hotellilta, kävelimme epätietoisina eri ihmisten perässä ja odottelimme. Suureksi yllätykseksemme poliisit olivat löytäneet lapset ja rahat.

Koko prosessi oli jotenkin outo, nämä poliisit tai mitkä lie eivät suositelleet poliisilaitoksella käymistä, koska siihen kuluisi kallista loma-aikaamme. Tiesimme, että sinne pitäisi mennä, jotta homma menisi niin kuin pitää, mutta aikaa oli mennyt ihan tarpeeksi ja emme viitsineet. Tuosta jäi mietityttämään, että antavatko poliisi ja kauppiaat lapsivarasjoukon toimia muuten vapaasti, mutta aina kun turistit älähtävät, niin silloin vain puuttuvat asiaan? Vai mitä tuossa oikein tapahtui?

Taas eräs keskeneräinen näkymä Hurghadassa.

Taas eräs keskeneräinen näkymä Hurghadassa.

Kävelimme Hurghadassa tosi paljon, se oli ihan helppoa. Liikenne ei ollut hullua ja jalkakäytäviä oli. Kerran otimme taksin hieman keskustan ulkopuolella olevalle kävelykatumaiselle ostoskadulle, jonka bongasimme kerran kyydistä matkalla sukellussatamaa. Aika omituinen paikka sekin oli irrallaan, vaikka oli siellä myös hotelleja ja vesihuvipuisto. Tosiaan neuvon Hurghadassa majoittumaan keskustan tuntumaan resorttialueiden sijaan.

Osa 1: Pakettimatkalaisena Hurghadassa

Kustannuksia ja käytännön asioita:

  • 2 viikon pakettimatka 537,50 euroa/hlö (sis. lennot Tallinna-Hurghada-Tallinna, hotelli, viisumi [250 EEK], matkatatoimistokulut [89 EEK]) + 6,75 euroa pankkikuluja
  • 28-38 euroa/hlö Tallinkin lautta Hki-Tallinna + paluu saman verran
  • n. 10 euroa dormipaikka Tallinnassa
  • matka lentokentälle

Suomestakin taitaa saada halvemmalla kahden viikon pakettimatkoja Hurghadaan, mutta me matkustimme korkeasesonkina ja ostimme matkan vain noin viikkoa ennen lähtöä, joten halvemmalla ei olisi päässyt.

Ja kun ostaa matkan viime tipassa, kannattaa maksaa luottokortilla verkkopankin sijaan, koska verkkopankilla virolaiselle pankkitilille maksaessa kestää pari pankkipäivää. Meillä tuli tästä sotkua ja saimme liput sähköpostiimme vasta tuntia ennen kuin matkatoimisto siirtyi joululomalle…

Advertisements

3 comments on “Hurghadassa ei saa kävellä rannalla, osa 2

  1. Päivitysilmoitus: Turistina Kairossa ja Gizan pyramideilla | reissausta ja ruokaa

  2. Päivitysilmoitus: Luxorin nähtävyyskierroksella « reissausta ja ruokaa

  3. Päivitysilmoitus: Pakettimatkalaisena Hurghadassa, osa 1 | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 20.1.2013 by in Egypti and tagged , , , , .
%d bloggers like this: