reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Reililtä vuonna 1997 säästettiin lappusia muistoksi

Reililippu vuodelta 1997.

Reililippu vuodelta 1997.

Löysin kaikenlaisia lippulappusia interraililta vuodelta 1997. Tuohon aikaan tapanani oli vielä säilytellä pääsylippuja, kirjoituksia, flyereita ja sen semmoista muistoa. En tainnut miettiä, miten paljon semmoisia kertyisi, jos kaiken jemmaisi. Nykyisinkin voi reppureissauskohteissa nähdä porukan väkertävän skräppäyskirjojaan. Minä en viitsisi säilyttää kaikkea.

Lippulappusia reilin varrelta.

Lippulappusia reilin varrelta.

Vuonna 1997 oli kyllä netti, mutta tietoa siellä oli vähemmän kuin nykyisin. Siispä sain tietoa kiinnostavista paikoista ja tapahtumista reililleni tuolloin kaikenlaisten lentolehtisten ja uutiskirjeiden kautta. Sentään löysin näistä vanhoista papereista netistä tulostetun sivun Prahan kasvisravintoloista, joten jotain tietoja netistäkin sai.

Viking Linen ja Silja Linen aikataulut kulkivat mukana vihkosena. Päiväkirjan takasivuille kirjoiteltiin hirveä määrä osoitteita. En harrastanut edes matkaopaskirjoja. Euroopassa oletin aina kulkuyhteyksien toimivan ja majapaikan löytyvän, ja kuten reissatessa missä vain, asioilla on tapana järjestyä.

Mainokset

3 comments on “Reililtä vuonna 1997 säästettiin lappusia muistoksi

  1. Tiina
    22.1.2013

    Minullakin oli vielä muutama vuosi sitten ”aarrearkku” täynnä kummallisia paperilappuja, joita olin haalinut reilireissuilta ympäri Eurooppaa. Tein niille pientä karsintaa ja säästin vain tärkeimmät ja ne joista ajattelin vielä joskus olevan jotain hyötyä…..

    • Arvelinkin, että monilla on ollut samanlainen kokemus 🙂 Joo, sen on jännä, miten joskus kaikki pienet paperinpalaset tuntuivat säilyttämisen arvoisilta muistoilta. Vaikka olisi kyllä kiva saada takaisin se into ja hehkutus, joka sai vaalimaan noita pikkumuistoja?

  2. Tiina
    22.1.2013

    Niinpä 🙂 Olihan se aika herttaista nuoruudenintoa…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: