reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Marseillen toreja, ruokia ja näkymiä

Marseillen vanha satama on kaupungin ydn.

Marseillen vanha satama on kaupungin ydn.

Vietin Marseillessa kaksi päivää. Molempina päivinä kävelin Calanquesin kansallispuistossa, mutta aikaa jäi hyvin Marseilleenkin tutustumiseen. Yleisesti sanoisin Marseillen olevan välimerellinen, mukavan viimeistelemätön verrattuna Pariisiin, joka ei sekään niin kovin kiiltävä ole.

Cours Julienin seinät olivat hienoja.

Cours Julienin värikkäitä seiniä.

Cours Julien ja sen lähistön kadut ovat ehdottomia katuja kävellä. En onnistunut käymään siellä kaikkien ravintoloiden ollessa auki, niitä on siellä vieri vieressä. Kello 17–18 sinne on turha suunnata syömään, kuten moneen muuhunkin paikkaan Ranskassa. Mutta jos ei halua syödä, niin Cours Julien saattaa olla jopa värikkäämpi ravintoloiden kiinni ollessa, koska niiden eteen vedetyt seinämät ovat graffittien peitossa, kuten melkeinpä kaikki seinät muutenkin tuolla alueella.

Hyvää falafelia sain King Kebabista.

Hyvää kolmen euron falafelia sain King Kebabista.

Cours Julienilta keskustaan kävellessä löytää markkinaelämää erityisesti Rue de Marché des Capusinsilla. Kiitos ympäri maailman levittäytyneiden libanonilaisten ja heidän naapureidensa, monesta päin maailmaa saa halpaa falafelia. Niin myös tuolla sai kolmen euron pitafalafelin mahtavilla näkymillä eloisalle kadulle.

Jamssien tai vastaavien myyntiä lähellä Rue de Marcé des Capusinsia.

Jamssien tai vastaavien myyntiä lähellä Rue de Marcé des Capusinsia.

Capusins-kadun kadun jälkeiseltä Rue des Feuillantsilta tupsahdetaan siistimmälle pääkaduntapaiselle La Canabierille C&A-kauppoineen. Ei ole epäselvää, kummanlaisesta pidän enemmän.

Marseillen edustalla olisi karuja saaria, joihin pääsisi kai tutustumaan. Vanhan sataman vieressä on Notre Damen basilika korkealla kukkulalla. Sinnekin kapuamisessa olisi puoleksi päiväksi tekemistä.

Marseilleen Pariisista 3 tunnissa ihan eri maisemiin

Corbeillen ranta Estaquessa Marseillen pohjoispuolella. Lähellä sijaitsi YesWeCamp -leiri, jonna majoituin.

Ranta Estaquessa Marseillen pohjoispuolella. Lähellä sijaitsi YesWeCamp -leiri, jonna majoituin.

Oli ihanaa päästä Välimerelle. TGV-juna oli naurettavan nopea, lentäen tuskin olisi päässyt kolmessa tunnissa Pariisista Marseillen keskustaan. Juna ei pysähtynyt kertaakaan koko matkan aikana, joten noiden junien nopeus perustuu siihenkin. Ranskassa riittää ihmisiä siihen, että tällaisia junavuoroja suhii ympäri maata vaikka kuinka monta päivittäin. Siellä se on todellinen vaihtoehto lentokoneelle, halvempi ja nopeampikin. Minähän olisi halunnut matkustaa yli 12 tuntia kestävällä yöbussilla, mutta Eurolinesin iltaisin kello 23.30 lähtevä bussi oli haluamani iltana täysi.

Marseillessa en viettänyt kulinaristin elämää, vaan söin yhtenä päivänä falafelia ja toisena rautatieaseman kioskin valmissalaatteja.

Marseillessa en viettänyt kulinaristin elämää, vaan söin yhtenä päivänä falafelia ja toisena rautatieaseman kioskin valmissalaatteja.

Vaikka viihdyin Pariisissa, en siellä olisi pystynyt enää samalla tahdilla ravaamaan useampaa päivää. Toki viihtyisi siellä turistina vaikka viikon, jos ottaisi rauhallisemmin ja yhden päivän aikana katselisi yhtä aluetta ja ottaisi päivän pääohjelmaksi vaikka aina uuden kasvisravintolan.

King Kebabissa falafelit kiedottiin ohueen leipään ja sisään heitettiin vielä ranskiksiakin. Yllättävän hyvin toimi, kun pyysin kastikkeeksi paljon ketsuppia jugurttikastikkeiden ja majoneesien sijaan.

Pariisin jälkeen junan ikkunasta näkyi lähinnä peltoja. Nukuin pari tuntia ja puolisen tuntia ennen Marseilleen saapumista alkoi nätimmät provencelaismaisemat. Näkyi joitain kukkuloita, joiden päällä oli linna. Näkyi dalmatiamaisia mäkiä ja oli ihanan välimerellistä sypresseineen. Näinpä ikkunasta Avignonin kirkonkin. Alkoi jo harmittamaan, ettei alueelle ollut käytettävissä kuin parin pari päivää. Olisin voinut käydä yhden päivän Avignonissa, yhden Aix-en-Provencessa ja etsiä jonkun hienon patikointimaaston. Olin ihan innoissani kuin juna lähestyi Marseillea ja Välimerta.

Marseille-saippua oli saanut patsaan Marseillen sataman luo.

Marseille-saippua oli saanut patsaan Marseillen sataman luo.

Olisi ollut helpompi illalla Marseilleen saapuessa mennä majoittumaan johonkin keskustan hostelliin. Olin kuitenkin tehnyt varauksen YesWeCampiin ja onneksi niin. Siellä pääsin nukahtamaan (kylläkin vaikeasti) ndmobolorytmien kaikuun.

Kustannukset:

  • TGV-juna Pariisista Marseilleen 90 euroa (ei päivän peak period -aikaan)
  • Majoitus YesWeCampissa 18 e/yö

Reissun muut jutut >>

Tuoreen viikunan kuuluu olla räjähtämäisillään olevan näköinen, jotta se olisi makea. Viikunat ovat mielestäni ihan meheviä, mutta en ole saanut niin aromaattisia viikunoita käsiini, jotta voisin sanoa niiden olevan ihan älyttömän hyviä. Odotin viikunoiden olevan halvempia, koska piti olla viikuna-aika ja puut niitä notkollaan.

Näkymä läheltä Cours Julienia.

Näkymä läheltä Cours Julienia.

Cours Julien -katu.

Cours Julien -katu.

Bongasin Cours Julienilta kasvisravintolan, joka oli tietysti silloin kiinni.

Bongasin Cours Julienilta kasvisravintolan, joka oli tietysti silloin kiinni.

Ikkunaluukut ovat asia, jota Suomessa ei tunneta.

Ikkunaluukut ovat asia, jota Suomessa ei tunneta.

Katuvilinää.

Katuvilinää.

Rue de Marché des Capusins.

Rue de Marché des Capusins.

Lupiineja. Nämä keltaiset ovat proteiinipitoisia lupiinin siemeniä, joita käytetään ruoassa Välimeren alueella. Ne ovat ihan eri lajiketta, kuin Suomessa teiden vierellä kasvavat lupiinit, jotka ovat tietääkseni hieman myrkyllisiä. Suomessa on ainakin joskus myyty saksalaisvalmisteista lupiinista tehtyä tofua. Tässä taitaa olla taas yksi proteiinikasvi, joka kasvaisi Suomenkin leveyksillä. Maku on hyvä ja mieto, koostumus rapsahtava.

Talorivi keskustassa.

Talorivi keskustassa.

Cathedrale la Major Jolietten alueella.

Cathedrale la Major Jolietten alueella.

Marseillen katuja.

Marseillen katuja.

Marseillen rautatieasemalle menevät rappuset.

Marseillen rautatieasemalle menevät rappuset.

Näkymät korkealta Marseillen rautatieasemalta. Kaukana kukkulalla näkyy Marseillen Notre Dame.

Näkymät korkealta Marseillen rautatieasemalta. Kaukana kukkulalla näkyy Marseillen Notre Dame.

Mainokset

One comment on “Marseillen toreja, ruokia ja näkymiä

  1. Päivitysilmoitus: Marseillessa vahingossa jalkapallokisojen aikaan | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: