reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Phang Ngan kaupunki

Ta Pan -temppeliltä näkymä auringonlaskun aikaan.

Ta Pan -temppeliltä näkymä auringonlaskun aikaan.

Turistit käyvät Krabin ja Phuketin välissä olevalla Phang Ngan lahdella lähinnä päiväseltään katsomassa merellä olevia karstikukkuloita. Ne ovatkin upea kohde. Mutta jos ei ole pakettimatkalla, voi Phang Ngan kaupunkiinkin mennä yöksi tai pariksi. Kylässäkin on nähtävää ja sieltä voi varata venematkan lahdelle. Phang Ngan eteläpuolelta lähtevillä avonaisilla veneillä näkee lahden maisemat varmaan paremmin kuin Phuketin speedboateista.

Phang Ngan kaupungin eteläpuolella olevia kukkuloita.

Phang Ngan kaupungin eteläpuolella olevia kukkuloita.

Phang Nga on muodostunut yhden tien varrelle. Molemmin puolin kaupunkia on kukkulat ja siellä kohoaa myös yksittäisiä äkkijyrkkiä karstikukkuloita suoraan maastosta. Bussiaseman läheisyydessä on majapaikkoja, joiden hinnat lähtevät 400 bahtista. Ravintolatarjonta ei muuten näyttänyt kummoiselta, mutta kahden korttelin päässä bussiasemasta oli loistava kasvisravintola. Kaupungissa oli myös pieni ostoskeskus, jossa kävimme syömässä MK-ravintolaketjun liikkeessä thaimaalaista hot pot -ruoka sukia.

Monipuolinen jay-kasvisravintola

Phang Ngan kasvisravintolan tunnistaa isosta thainkielisestä jay-kyltistä. Kirjaimet näyttävät toisiaan isolta i-kirjaimelta ja väärinpäin käännetyltä g-kirjaimelta, toisinaan kirjanpari muistuttaa enemmän pientä L-kirjainta ja numero seitsemää.

Phang Ngan kasvisravintolan tunnistaa isosta thainkielisestä jay-kyltistä. Kirjaimet näyttävät toisiaan isolta i-kirjaimelta ja väärinpäin käännetyltä g-kirjaimelta, toisinaan kirjanpari muistuttaa enemmän pientä L-kirjainta ja numero seitsemää.

Yritimme mennä kahtena päivänä Phang Ngan kasvisravintolaan, mutta se oli jo kello 15 aikaan kiinni. Thaimaan jay-kasvisravintolat usein avautuvatkin aikaisin ja menevät kiinni ruoan loppuessa. Lähtöaamunamme ehdimme hakemaan ravintolan ruokapaljoudesta pari rasiallista maistiaisia.

Thaimaalaiset itse ovat niin vähäruokaisia tai jotain, joten taas oli hieman hankalaa saada henkilö tiskin takana mättämään ruokarasiamme täpötäysiksi. Jännä juttu, olisin voinut ostaa enemmänkin, jos en olisi tuntenut olevani kummallinen rohmuinen asiakas.

Ruokalajeja oli ennennäkemättömän montaa sorttia. Oli erilaisia tikun varressa olevia marinoituja kasvislihoja, tofunyyttejä ja monia tyypillisempiä jay-ravintolaruokia, kuten erilaisia kastikkeita, paistettuja vihanneksia ja feikkilihoja. (Katso kuvia ruoista tämän jutun lopusta ja lue lisää aiheesta jutusta Kasvissyönti Thaimaalaisittain >>)

Ta Pan -temppeli ja luola

Ta Pan -luolan suu.

Ta Pan -luolan suu.

Phang Ngassa olisi useampia luolia, mutta me kuljimme lähimpänä keskustaa olevalle Wat Tham Ta Pan -temppelille ja luolalle. Siellä on kolme seikkaa, jotka tekevät paikasta ehdottomasti käymisen arvoisen.

Ensinnäkin siellä voi kivuta kallioseinämän viereisiä rappusia pitkin ylös pienelle temppelille, josta avautuu näkymät kaupunkia ympäröiville kukkuloille.

Toiseksi siellä on yllättävän syvä luola, jonne voi kulkea lohikäärmetunnelia pitkin.

Kolmanneksi paikassa on omituisia patsaita. Ensin on isoja satuolentomaisia eläinpatsaita. Viimeistään luolasta poistuessa kohtaa kauhutantereen, jossa kymmenet ihmispatsaat kuvaavat mitä makaaberimpia kidutustapoja. (Lue lisää: Raakoja patsaita Ta Pan -temppelissä >>)

Kiinalainen uusi vuosi

Phang Ngan bussiasema.

Phang Ngan bussiasema.

Phang Ngassa oli kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi järjestetty melko tyypilliset thaimaalaiset bileet, eli ohjelmassa oli ruokakojuja, esiintymislavoja ja markkinameininkiä. Lavalla paikalliset lapset tanssivat diskoa, pikkulavalla jaettiin tunnustuspalkintoja ja aukion laidalla oli suuria pomppulinnoja.

Kiinalaiseen uuteen vuoteen kuuluu myös lohikäärmekulkueet. Lähtöaamunamme bussiaseman viereisiä liikkeille kävi onnea tuottamassa vain pari vaatimattomampaa lohikäärmelavasteisiin pukeutunutta ihmistä.

Lue myös:
Raakoja patsaita Ta Pan -temppelissä >>
Thaimaalainen suki eli hot pot -ateria >>
Kiinalaisen uuden vuoden viettoa Helsingissä >>

Phang Ngan kaupungin karstikukkuloita.

Phang Ngan kaupungin karstikukkuloita.

Phang Ngata ympäröiviä vuoria.

Phang Ngata ympäröiviä vuoria.

Ta Pan -temppelin kello ja karstikukkuloita.

Ta Pan -temppelin kello ja karstikukkuloita.

Phang Ngan kylää.

Phang Ngan kylää.

Phang Ngan iltatori oli melko hiljainen, kauppiaat olivat ehkäpä kiinalaisen uuden vuoden viettopaikalla myymässä.

Phang Ngan iltatori oli melko hiljainen, kauppiaat olivat ehkäpä kiinalaisen uuden vuoden viettopaikalla myymässä.

Liikenneympyrän keskellä on James Bond -eli Khao Pin Khan -saarta esittävä patsas, josta Phang Nga on tehnyt symbolinsa. Takana oikea kaupungissa kohoava karstinyppylä.

Liikenneympyrän keskellä on James Bond -eli Khao Pin Khan -saarta esittävä patsas, josta Phang Nga on tehnyt symbolinsa. Takana oikea kaupungissa kohoava karstinyppylä.

Taksin ja bussin virkaa toimittava songtau-auto.

Taksin ja bussin virkaa toimittava songtau-auto.

Koira Phang Ngan urheilupuistossa.

Koira Phang Ngan urheilupuistossa.

Kiinalaisen uuden vuoden lohikäärmeet.

Kiinalaisen uuden vuoden lohikäärmeet.

Näkymä majapaikan parvekkeelta.

Näkymä majapaikan parvekkeelta.

400 bahtin huone.

400 bahtin huone.

Tuhti kasvisannos.

Tuhti kasvisannos.

Riisiä, kastiketta, tofua ja vihanneksia kasvisravintolasta.

Riisiä, kastiketta, tofua ja vihanneksia kasvisravintolasta.

Lihaisan oloinen kasvisvarras oli tehty todennäköisesti narskahtelevasta konnyakusta.

Lihaisan oloinen kasvisvarras oli tehty todennäköisesti narskahtelevasta konnyakusta.

Tämä kuorrutettu kasvisvarras oli hyvää.

Tämä kuorrutettu kasvisvarras oli hyvää. Se imitoi varmaankin kanaa.

Lehtevä kasvisvarras oli todennäköisesti tehty tofusta.

Lehtevä kasvisvarras oli todennäköisesti tehty tofusta.

Tulinen kasvisvarras.

Tulinen kasvisvarras.

Paistettua riisiä ja vihanneksia ravintolassa hotellia vastapäätä.

Paistettua riisiä ja vihanneksia ravintolassa hotellia vastapäätä.

Karsteja pystyi tiiraamaan Ta Pan -temppelin ornamenttien läpi.

Karsteja pystyi tiiraamaan Ta Pan -temppelin ornamenttien läpi.

Ta Panin temppelin nuppi.

Ta Panin temppelin nuppi.

7 comments on “Phang Ngan kaupunki

  1. Upeita maisemia ja nuo sapuskat! Nam 😛

    • Juu, jotenkin tuntui ettei Phang Ngan kaupunkia näköaloineen ole ”löydetty” ihan niin paljon kuin voisi. Ehkä siksi koska Thaimaassa on niin paljon hienoja paikkoja muutenkin. Tuolla on merenrantaan matkaa jotain parikymmentä kilometriä ja vesi on sameaa, koska sinne laskee vettä joista.

      On niin hauskaa löytää Thaimaassa kasvisravintoloita pikkukaupungeistakin. Ei tarvitse arvuutella onko sapuskoissa osterikastiketta tms. ja ruokatarjontakin on erilaista. Paistettua riisiä, curryja yms. saa syödä muutoin ihan tarpeeksi ja lihaa imitoivat proteiinimätötkin maistuvat vaihtelun (ja proteiinin saannin) vuoksi.

  2. Päivitysilmoitus: Raakoja patsaita Ta Pan -temppelissä | reissausta ja ruokaa

  3. Päivitysilmoitus: Phang Ngan lahti karstikukkuloineen | reissausta ja ruokaa

  4. Päivitysilmoitus: Koh Panyee – kylä veden päällä | reissausta ja ruokaa

  5. Päivitysilmoitus: Krabin kaupunki | reissausta ja ruokaa

  6. Päivitysilmoitus: Katsaus blogin joka sadanteen juttuun | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: