reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Hanoin kasvisravintolat

Yksi Thien Phat -kasvisravintoloiden menuseteistä.

Yksi Thien Phat -kasvisravintoloiden menuseteistä.

Hanoissa on parikymmentä kasvisravintolaa, mutta ne ovat levittäytyneet ympäri suurta kaupunkia sinne tänne, eikä kovin moni niistä osu turistien perusreiteille. Silti muutaman päivän oleiluun tarjonta on hyvä, jos ei häiritse mennä samoihin laajamenuisiin paikkoihin pari kertaa. Ravintolat löytyvät parhaiten hakemalla Hanoin ravintoloita Happy Cowsta >>

Com Chay Nang Tam

Yksi Com Chayn menuseteistä.

Yksi Com Chayn menuseteistä.

Katu, jolla Com Chay Nang Tam sijaitsee, lähtee aikalailla Hanoin rautatieasemaa vastapäätä. Eteenpäin pitää kävellä useita kortteleita. Vastaan tulee paikan kyltti, jonka kohdalta etsitään ravintola sisäpihan sokkeloista. Yhtenä iltana paikassa oli paljon väkeä, kun toisessa tilassa taisi olla jokin ryhmä. Seuraavana päivänä kello 17 aikaan oli aika tyhjää.

Com Chay Nang Tam -ravintolan sisääntulokuja.

Com Chay Nang Tam -ravintolan sisääntulokuja.

Ravintolan kiva asia on menusetit, joissa pääsee maistelemaan useita ruokia. Perusosa menua on riisi, vihanneskeitto ja paistettu paksoi. Sitten voi saada erilaisia tofuja, nyyttejä ja feikkilihoja. En huomannut ruoissa olevan sipulia tai valkosipulia, joten epäilen Vietnamin chay-kasvisruokien olevan siinä samanlaisia kuin Thaimaan jay-ruoat.

Menusetit maksoivat 60.000–120.000 dongia (2–4 e) eikä hinnalla vaikuttanut olevan merkitystä annoksen suuruuteen vaan vain sen eri osasiin. Hyvää melko perusaasialaista kasvisravintolaruokaa eli mausteita olisi saanut olla enemmän.

Yksi menuseteistä. Sisälsi pari ihan ohuesta riisipaperista tehtyä kevätrullaa, pari läskisen oloista feikkilihapalaa, tofua, paksoita ja tempuroituja minimaisseja.

Yksi menuseteistä. Sisälsi pari ihan ohuesta riisipaperista tehtyä kevätrullaa, pari läskisen oloista feikkilihapalaa, tofua, paksoita ja tempuroituja minimaisseja.

Kasvismakkara, joka kuulemma maistui palvikinkulle. Maksoi muistaakseni 25.000 dongia.

Kasvismakkara, joka kuulemma maistui palvikinkulle. Maksoi muistaakseni 25.000 dongia.

Thien Phat

Menusettiin kuului riisi, keitto, hieman hedelmiä ja 5-7 pikkuruokalajia.

Menusettiin kuului riisi, keitto, hieman hedelmiä ja 5-7 pikkuruokalajia.

Thien Phat-ravintoloita on Hanoissa kaksi. Toinen sijaitsee yhtä katua pohjoisempana kuin edellä esitelty Com Chay Nang Tam ja se oli melko samassa päässä katua kuin rautatieasema. Toinen on lähempänä vanhaa kaupunkia, aivan Hoan Kiem -järven luoteiskulmilla.

Rautatieasemaa lähempänä oleva Thien Phat sisältä.

Rautatieasemaa lähempänä oleva Thien Phat sisältä.

Thien Phat Vegetarian Restaurantit ovat hienoja ja kiiltäviä, ja liian hillittyjä minun makuuni, mutta hinnat eivät olleet suuria. Monta pientä ruokanykeröä sisältävät menusetit ovat 65.000–150.000 dongia ja ruoka-annokset usein 50.000–100.000 dongia. Eli kallein menusetti maksoi 5,2 euroa.

Menusetit.

Menusetit.

Oli hauskaa saada montaa ruokaa maistettavaksi. Ravintola oli siinä aika samanlainen kuin Com Chay Nang Tam, joka paikkana on kuitenkin mutkattomampi. Nämä ovat lähimpänä Hanoin turistialuetta sijaitsevat ravintolat.

Thien Phatin täytetty tofu.

Thien Phatin täytetty tofu.

Thien Phatin 150.000 dongin menusetti, jonka lisäksi sai keiton, riisiä ja vähän hedelmää.

Thien Phatin 150.000 dongin menusetti, jonka lisäksi sai keiton, riisiä ja vähän hedelmää.

Loving Hut

Tofusta tai seitanista tehty  kanaa imitoiva rulla sitruunaruoholla.

Tofusta tai seitanista tehty kanaa imitoiva rulla sitruunaruoholla.

Hanoissa on kolme Loving Hut -ketjuun kuuluvaa vegaaniravintolaa, joista yksi sijaitsee keskustan pohjoispuolella olevan ison West Laken etelärannan myötäisesti kulkevan kadun varrella. Sen sijainti on sopiva esimerkiksi Ho Chi Minh -mausoleumin tai -museon vierailun yhteyteen. Mausoleumin edessä olevalta aukiolta tarvitsee vain kävellä pohjoiseen ja kääntyä järven kohdalla itään.

Loving Hutin keitot. Sekä Vietnamissa että Thaimaassa nuudelikeiton kanssa syödään usein tuoreita vihanneksia ja yrttejä, tässä pavunituja, salaatinlehtiä, korianteria ja minttua.

Loving Hutin keitot. Sekä Vietnamissa että Thaimaassa nuudelikeiton kanssa syödään usein tuoreita vihanneksia ja yrttejä, tässä pavunituja, salaatinlehtiä, korianteria ja minttua.

Menu oli mukavan laaja ja sisälsi erilaisia nuudelikeittoja, feikkiliha-annoksia ja pirtelöitä. Kaikki oli halpaa, noin 50.000 dongia eli 1,7 euroa. Kaikki oli myös perushyvää. Itse lisäsin nuudelikeittoon pöytämausteen virkaa toimittavaa etikkaa, jossa on valkosipulin ja chilin viipaleita. Lisäksi lisäsin suolaa ja annoksen mukana tuotuja kasvisksia (jäävuorisalaattia, pavun ituja ja mintuntapaista yrttiä).

Kaksi nuudelikeittoa, yksi kasvis”kana”annos ja kaksi mehua maksoivat 160.000 dongia eli 5,6 euroa.

Tamarind (ei kokonaan kasvisravintola)

Mango sticky rice, joka taitaa kuitenkin olla thaimaalainen ruokalaji.

Mango sticky rice, joka taitaa kuitenkin olla puhtaasti thaimaalainen ruokalaji.

Tamarind on ruokakeidas Hanoin vanhassa kaupungissa, jonka ytimessä ei ole muita kasvisravintoloita kuin toinen Thien Phat -ravintoloista. Itse asiassa Tamarind ei ole puhtaasti kasviravintola, vaan heillä on erikseen kasvisruokalista ja toinen ruokalista. Kuulemma eri menujen ruoat valmistetaan kahdessa eri keittiössä.

Pho-nuudelikeitto kasviksena.

Pho-nuudelikeitto kasviksena.

Menussa on monen sorttista ruokaa, mutta alkuihastukseni jälkeen huomasin, että vegaanisia annoksista oli ehkä korkeintaan puolet. Ensimmäisellä kerralla otin nuudelikeittoa, jota Vietnamissa kutsutaan phoksi, vaikka pho tarkoittaakin litteitä riisinuudeleita, joita saatetaan tarjota ilmankin lientä. Pho on kai jonkinlaista kansallisruokaa, mutta katukeittiöistä sitä ei taida oikein kasviksena saada. Siksi sitä on hyvä ryystää kasvisravintoloissa, Vietnamissa kun ollaan.

Falafelit.

Falafelit.

Listan falafelit eivät olleet ihan mitä ne yleensä ovat, vaan enemmänkin hienoksi jauhettua friteerattua mietoa mössöä. Teriyaki-tofuinen leipä oli ok. Kesärullat olivat perushyviä. Kasvisvartaat ok.

Teetä tuntui riittävän loputtomiin, kun pienen kupposen täytti uudelleen ja uudelleen.

Teetä tuntui riittävän loputtomiin, kun pienen kupposen täytti uudelleen ja uudelleen.

Kun menimme Tamarindiin uudestaan viikon tauon jälkeen, oli palvelussa ihme tunarointia. Sain lootusteen sijaan pelkkää vihreää teetä. Kalastelin teepannusta teeainekset pois kun halusin nähdä onko siellä jotain lootusta joukossa.

Kysyttyäni asiasta sain anteeksipyytelyä ja sössötystä, josta en saanut selkoa että oliko tämä tee listalla mainittu lootustee vai ei. Seuralaiseni kreikkalaisesta salaatista puuttui pari listassa mainittua ainesta. Hänen huomautettuaan asiasta käsitimme, että hänelle olisi tuotu salaattiin lisättäväksi jotain muuta. Mitään ei tullut, paitsi anteeksipyytelyjä, kahvilipuke ja tieto salaatin ilmaisuudesta. Seuraavana päivänä meni muuten ok, mutta sain kahvia tilaamani jasmiiniteen sijaan. Kahvi oli sitten ilmainen, jasmiiniteetä ei tuotu sen rinnalle.

Tähtianikset teepannun pohjalla.

Tähtianikset teepannun pohjalla.

Kesärullat.

Kesärullat.

Hanoi Social Club (ei kokonaan kasvisravintola)

Aika tylsä pasta kirsikkatomaateilla ja oliivilla.

Aika tylsä pasta kirsikkatomaateilla ja oliivilla.

Hanoi Social Club lienee Hanoin hipsterein kahvila. Atmosfääri on hyvä ja sisustus mukava. Kerrassaan kiva paikka. Kesällä siellä hengannee enemmän porukkaa ja asiakkaita riittää usempaan kerrokseen, kuten tilanne on varmaan monissa muissakin Hanoin ravintoloissa.

Hanoi Social Club.

Hanoi Social Club.

Tämä ei ole kasvisravintola, menussa on lihaakin. Joukossa on vegaaniruokia, mutta ei loppujen lopuksi kuin ehkä muutama. Plussaa kuitenkin siitä, että vegaaniset on merkitty selkeästi ja myös mikäli annoksen voi saada vegaanisena.

Söin tylsää pastaa, jonka joukossa oli öljyä ja vaatimattomasti mausteita. Kirsikkatomaatit ja oliivit eivät sekoittuneet pastan joukkoon mieleiselläni tavalla. Olisi ollut parempi tehdä näistä soossi paistetun sipulin, mausteiden ja yrttien kanssa. Vähän on Vietnamissa ihmetyttänyt ruokien mausteettomuus.

Hanoi Social Club on kuitenkin viihtyisä paikka, jossa kävisin varmaan usein istuskelemassa, jos jostain syystä joutuisin Hanoissa asumaan.

Mainokset

5 comments on “Hanoin kasvisravintolat

  1. Oi mitä herkkuja 😛

  2. Päivitysilmoitus: Reissausta ja ruokaa -blogi 2 v! | reissausta ja ruokaa

  3. Päivitysilmoitus: Puoli vuotta Thaimaassa: reitti | reissausta ja ruokaa

  4. Päivitysilmoitus: Vuoden 2014 matkailusaldoni | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: