reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Koh Sametin rantakierros

koh sametin eteläkärki

Tie saaren keskellä.

Tie saaren keskellä.

Koh Samet on pitkulainen saari, jonka voi kävellä päästä päähän päivässä. Ylä- ja alamäkiä on, mutta ne pystyy kävelemään. Helpointa on kävellä saaren keskellä kulkevaa osaksi päällystettyä tietä, mutta rantoja pitkin kulkeminen on paljon mielenkiintoisempaa. Ihan etelästä vaikutti olevan vaikea kulkea Ao Pakarangilta kohti pohjoista, joten palasimme jonkun matkaa tietä pitkin pohjoista päin.

Kaikki Koh Sametin rannat ovat nimeltään Ao + jotain, ao tarkoittaa lahtea ja kaikki hiekkarannathan muodostuvat lahdelmiin.

Lue myös:

Koh Samet: hieno saari lähellä Bangkokia >>

Koh Sametin ilmiöitä ja ruokatarjontaa >>

tie koh sametin eteläsuuntaan

Ao Sai Kaew – pisin, isoin ja ensimmäinen ranta

Had Sai Kaewin ruuhkainen pohjoispää kannattaa jättää väliin, koska saarella on lyhyen kävelymatkan päässä niin paljon kivempia rannanpätkiä kuin tämä.

Had Sai Kaewin ruuhkainen pohjoispää kannattaa jättää väliin, koska saarella on lyhyen kävelymatkan päässä niin paljon kivempia rannanpätkiä kuin tämä.

Ao Sai Kaew.

Ao Sai Kaew.

Muilla rannoilla ei ollut tällaista meininkiä kuin Had Sai Kaewilla.

Muilla rannoilla ei ollut tällaista meininkiä kuin Had Sai Kaewilla.

Ao Sai Kaewin eteläpäässä sijaitsee tämä merenneitopatsas. Näihin liittyy kuuluisia thaimaalainen taru.

Ao Sai Kaewin eteläpäässä sijaitsee tämä merenneitopatsas. Näihin liittyy kuuluisia thaimaalainen taru.

Ao Hin Kokin ranta Sai Kaewin ja Ao Phain välissä

koiranpentu nukkuu rannalla

Näkymä rannalle Jep´sin ravintolasta. Jep´s on majapaikka, joka joskus on ollut tosi halpa, mutta on nyt nostanut tasoaan ja hintojaan.

Näkymä rannalle Jep´sin ravintolasta. Jep´s on majapaikka, joka joskus on ollut tosi halpa, mutta on nyt nostanut tasoaan ja hintojaan.

Ao Phai – minun valintani halvan majapaikan takia

Ihanat koirat rantakivillä.

Ihanat koirat rantakivillä.

Ao Phai illalla.

Ao Phai illalla.

Hiekalle levitetään matot ja kolmiotyynyt iltaa varten Siver Sandin edessä Ao Phailla.

Hiekalle levitetään matot ja kolmiotyynyt iltaa varten Siver Sandin edessä Ao Phailla.

Ao Phai.

Ao Phai.

Ao Phain ranta

Ao Phain eteläpää, niemekkeen takana on Ao Pudsa. Tässä rannan eteläpäässä sijaitsee kallis ja hieno bungalowpaikka Villa Samed Resort.

Ao Phain eteläpää, niemekkeen takana on Ao Pudsa. Tässä rannan eteläpäässä sijaitsee kallis ja hieno bungalowpaikka Villa Samed Resort.

Ao Pudsa/Ao Tubtim – ehkä mukavin rento ranta

aurinkotuolit koh sametilla

Ao Pudsalta/Tubtimiltä Ao Phaille kulkeva rantapolku ja kivoja bungaloweja, joiden hinnat ovat enemmän kuin minun budjettini sallii.

Ao Pudsalta/Tubtimiltä Ao Phaille kulkeva rantapolku ja kivoja bungaloweja, joiden hinnat ovat enemmän kuin minun budjettini sallii.

Lauttalaituri muistaakseni Ao Pudsalla.

Lauttalaituri muistaakseni Ao Pudsalla.

Ao pudsa

Ao Nuan – vain yksi majapaikka rinnettä pitkin hiekkarannalla

Ao Nuanille pääsee nopeasti rannanmyötäisesti kävellen Ao Pudsalta. Ihan hiukan pitää kivuta rinnettä ja ylhäällä pääsee ihailemaan näkymiä etelän suuntaan. Sieltä sitten laskeudutaan pienelle hiekkarannalle.

Ao Nuan on pieni ranta Ao Pudsan eteläpuolella. Siellä on vain yksi majapaikka, jonka mökit ovat pitkin rinnettä. Paikan ravintola ei vaikuttanut olevan auki.

Ao Nuan on pieni ranta Ao Pudsan eteläpuolella. Siellä on vain yksi majapaikka, jonka mökit ovat pitkin rinnettä. Paikan ravintola ei vaikuttanut olevan auki.

Ao Nuanin hiekkaranta.

Ao Nuanin hiekkaranta.

Näkymä Ao Nuanilta saaren eteläsuuntaan. Tyypillisesti itärannikolla on pieniä hiekkarantaisia lahdelmia, joiden välissä on kallioiset niemet.

Näkymä Ao Nuanilta saaren eteläsuuntaan. Tyypillisesti itärannikolla on pieniä hiekkarantaisia lahdelmia, joiden välissä on kallioiset niemet.

Ao Cho

Rannat Ao Nuanilta etelään päin ovat pohjoisia rantoja eristäytyneempiä, koska niiltä on pidempi matka satamaan ja toisiaan enemmän lähekkäin olevia pohjoisia rantoja. Minä en näille muille rannoille kaipaisi, koska kyllästyisin niihin ja niiden ravintolatarjontaan, mutta hiljaista löhöilyä kauniissa maisemissa kaipaileville ne voivat olla kivoja.

Tämä Ao Nuanilta eteenpäin oleva ranta on nimeltään Ao Cho. Nuanilta sinne on kiva kävelymatka rantaa myöten.

Koiria Ao Chon rannalla. Vaaleamman pennun länsimainen omistajantapainen henkilö neuvoi olemaan riehumatta ja leikkimättä sen kanssa paljoa, koska sitten se tottuu siihen, muttei kuitenkaan aina saa moista huomiota turisteilta. Jotkut turistit eivät tykkää yhtään leikkisästä koirasta. Tosi surullista.

koh sametin turkoosi ranta

Ao Wong Deuan

Ao Wong Deuan vaikutti aika samanlaiselta kuin pohjoisempi Ao Cho, mutta eläväisemmältä, täydemmältä ja isommalta. Rannalle näytti tulevan suoraan speed boateja mantereelta.

sametin rantaa

Rantoja etelän suuntaan

En ihan erota toisistaan rantoja Ao Wong Deuanin ja Ao Pakarangin välissä. Joka tapauksessa oli mukava kulkea lahdelmalta toiselle. Lahtien välissä oli niemet, joiden läpi usein pääsi kävelemään oikopolkua. Yhdellä eteläisimmistä rannoista oli vain yksi majapaikka ja sieltä lähdimme kulkemaan kohti pohjoisempia rantoja. Sillä rannalla tai jollain muulla sai puikkelehti bungalowien välisiä polkuja sattumalta löytämään kivan rantajyrkänteellä kulkevan metsäpolun seuraavalle rannalle.

Eräs ranta oli tunnelmaltaan mukavin. Siellä ei ollut isoja pelkkää yhtä resorttia vaan useita pieniä bungalowpaikkoja jyrkällä rantarinteellä, jonka alapäässä oli hiekkaranta. Harmi kun en muista mikä rannoista oli juuri tämä.

ihana rantapaikka

Polku rannalta toiselle.

Polku rannalta toiselle.

Bungalowien takaa löytyi lopulta metsäpolku seuraavalle rannalle.

Bungalowien takaa löytyi lopulta metsäpolku seuraavalle rannalle.

Kiva majapaikka ihan eteläisimmällä rannalla Ao Pakarangilla

Nimmanoradee Resort on yksinäinen hieno majapaikka idän eteläisimmällä rannalla.

Nimmanoradee Resort on yksinäinen hieno majapaikka idän eteläisimmällä rannalla.

ao karang

Orkidea kasvamassa puuhun kiinnitetyssä kookosruukussa.

Orkidea kasvamassa puuhun kiinnitetyssä kookosruukussa.

Ranta Ao Karangista pohjoiseen. Tätä rantaa emme tainneet lähteä taivaltamaan, en ole ihan varma.

Ranta Ao Karangista pohjoiseen. Tätä rantaa emme tainneet lähteä taivaltamaan, en ole ihan varma.

Saaren eteläkärki kansallispuistomajoineen

Koh Sametin eteläkärjestä pilkottaa kallioinen saari.

Koh Sametin eteläkärjestä pilkottaa kallioinen saari.

Rantaa eteläkärjessä.

Rantaa eteläkärjessä.

kyltit kansallispuistossa

Ao Prao länsirannikolla

En tutustunut Ao Praon rantaan, mutta sinne voi mennä ihailemaan auringonlaskua, jota ei itäpuolella sijaitsevilta hiekkarannoilta tietystikään näy.

auringonlasku

Muita rantoja länsirannikolla

Länsiranta on suurimmaksi osaksi kivikkoista ja kallioista.

Länsiranta on suurimmaksi osaksi kivikkoista ja kallioista.

Länsirannikkoa pohjoisen suuntaan.

Länsirannikkoa pohjoisen suuntaan.

Ban Phe – mantereen satamakylä

Hiekkaranta Ban Phen sataman lähellä oli törkyinen. Kauempaa löytyisi varmasti kivojakin rantoja.

Hiekkaranta Ban Phen sataman lähellä oli törkyinen. Kauempaa löytyisi varmasti kivojakin rantoja.

Mainokset

One comment on “Koh Sametin rantakierros

  1. Päivitysilmoitus: Puoli vuotta Thaimaassa: reitti | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: