reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Wat Rong Khun Thaimaan Chiang Raissa

Wat Rong Khun sivusta, puiston puolelta katsottuna.

Wat Rong Khun sivusta, puiston puolelta katsottuna.

Käydessäni viime keväänä Chiang Raissa en tiennyt muuta kuin että se on vielä pohjoisemmassa Thaimaassa kuin Chiang Mai ja että siellä on ihmeellisen näköinen valkoinen temppeli. Temppelin nimi on Wat RongKhun ja se sijaitsee kaupungin ulkopuolella yli 10 km etelään. Sinne pääsee bussilla Chiang Rain keskustasta alle puolella eurolla.

koristeitaEnsinnäkin temppeli on todella krumeluuri. Se on myös hopeaisen valkoinen ja osoittautui että tämä efekti tulee peilinpalasista, joita temppelin pinta on täynnä. Temppeli on kaunis, mutta lähempi tarkastelu voi yllättää länsimaisen, koska sen teemat voivat olla julman näköisiä, kuten ojentuvien käsien patsasmeri. Thai temppeleissä voi toisinaan olla näitä hävistyksen kauhistuksen kuvaelmia (Ks. Raakoja patsaita Ta Pan -temppelissä >> )

Wat Rong Khun on vasta alle 20 vuotta vanha ja aluetta laajennetaan. Temppelin rakentamisen takana olevan taiteilijan näkemykset yllättävät erityisesti temppelin sisällä, jossa maalauksissa vilahtelee erilaisia elokuvahahmoja.

Tuo on erikoinen ja hieno rakennelma, mutta paikan päällä ehkä vähän vähemmän hieno kuin kuvissa. Ihan temppelin vieressä kulkee autotie, mikä yllätti kun ajattelin sen olevan keskellä rauhallista puistoa. Sen sijaan siinä on vaikka mitä turistikojua. Temppelin pintakin on jotain ihme massaa, joten sillä tavalla se ei ole yhtä hienoa kuin vaikka puiset rakennelmat. Ihmettelin että miten temppeli saadaan jatkossakin pysymään kimmeltävänä, varmaan vaatii paljon puhdistamista ja korjailua.

Lue muista Thaimaan temppeleistä:

Raakoja patsaita Ta Pan -temppelissä  Phang Ngassa>>

Thaimaan kaunista arkkitehtuuria Wat Chedi Luangissa Chiang Maissa >>

Wat Phra Kaeo Bangkokissa >>

Kultainen vuori Bangkokissa >>

 

 

valkoinen temppeli

temppelin etuportaat

temppeli edestä

rumasti tien vieressä

kädet

krumeluuria

Lähempää tarkasteltuna pinta näytti tältä.

Lähempää tarkasteltuna pinta näytti tältä.

Krumeluurien rakentamista.

Krumeluurien rakentamista.

Aika pitsisen näköinen paviljonki.

Aika pitsisen näköinen paviljonki.

Alueella oli tällainen kultainen rakennuskin.

Alueella oli tällainen kultainen rakennuskin.

horoskooppieläimet

Pihalla oli tällaisia koristeellisia tötteröitä ja osoittautui että koko tuo metallinen tötterö koostuu pienistä killuttimista, joista ihmiset ostavat kojusta ja ripustavat pystiin todennäköisesti rukousten siivittämänä.

Pihalla oli tällaisia koristeellisia tötteröitä ja osoittautui että koko tuo metallinen tötterö koostuu pienistä killuttimista, joista ihmiset ostavat kojusta ja ripustavat pystiin todennäköisesti rukousten siivittämänä.

Advertisements

2 comments on “Wat Rong Khun Thaimaan Chiang Raissa

  1. Päivitysilmoitus: Chiang Rain pieni kaupunki Pohjois-Thaimaassa | reissausta ja ruokaa

  2. Päivitysilmoitus: Tanah Lot on temppeli meressä Balilla | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: