reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Katukoiramme Duu Duu

Duu Duu_1

Kaihertaa sydäntä jo nyt kun kohta en tule näkemään Duu Duuta juurikaan enää. Siirryin tammikuun alussa asustelemaan Chiang Maissa kimppakämppään, jonka jaoin parin muun Care for Dogsin vapaaehtoisen kanssa. Asunto sijaitsee kaupungin länsipuolella hiljaisella asuinalueella vilkkaan tien varrella. Alueella on muutama katu, joilla on vieri vieressä erillistaloja.

Duu Duu ensipesussa, pinseteillä samalla punkit ja kirput pois.

Duu Duu ensipesussa, pinseteillä samalla punkit ja kirput pois. Nyt olen sitten laittanut hänelle niskaan tehokasta punkkikarkoitetta ja haluan huolehtia että hän saa sitä jatkossakin.

Ja kadulla asuu Duu Duu. Aluksi luulimme sen olevan naapurien koira, koska niillä se viettää aikaansa silloin kun ei päivystä tiellä tai meidän pihalla. Tulin pian aika kiukkuiseksi naapureillemme, koska Duu Duu rapsutti itseään paljon ja hänellähän olikin paljon kirppuja ja punkkeja. Otimme hänet lopulta sitten keltään kyselemättä pesuun, tuntui että ovikellon soitto ja asian ilmaisun yrittäminen olisi saanut aikaan isomman sopan, Thaimaa on vähän hankala paikka tuon kommunikaation kanssa. On kieliongelma, kasvojen menetysongelma ja sitten vielä kun minun ajatukseni tai tahtomukseni voivat olla ihan ennen kuulumattomia.

Duu Duu ylväänä

Duu Duu ylväänä kadullamme.

Pesupuuhissa ollessa ohikulkevalta mieheltä selvisi, että Duu Duu ei ole oikeastaan kenenkään koira, hän vain asustelee tuolla kadulla ja tuo mies antaa sille ruokaa ja on laittanut sille kaulapannan. Vähitellen selvisi että Duu Duu on ihan pidetty koira, vaikkakin koditon ja vähän heitteillä. Ilmeni että naapurissa asuu jotain nuoria miehiä, jotka eivät nyt kuitenkaan pidä Duu Duusta huolta. Mutta Duu Duulle on siellä Mikki Hiiri -tuoli, jossa se tykkää yönsä nukkua, vaikka meidänkin pihalla olisi sille pehmeä paikka. Se vaan ei tykännyt siellä enää sen jälkeen nukkua kun meidän kämpässä alkoi käymään muita koiria (satunnaisia hoidokkeja koiratarhalta).

Vähitellen meille myös selvisi miten upea yksilö Duu Duu on. Ensinnäkin saimme hänet pestyä tuosta vain vaikka emme tunteneet toisiamme. Sitten selvisi miten ihmisystävällinen hän on. Mutta erikoistaitoihin: kun Duu Duu makoilee ja haluaa rapsutusta, se laittaa etutassut yhteen ja alkaa liikuttamaan niitä ylös alas. Katumme mukava mies sanoo että Duu Duu ”waiaa”. Suloisempaa koiraa ei oikein voi olla.

duuduusnadi2Sitten selvisi että Duu Duu rakastaa skootterin kyydissä menemistä. Kerran se oli meitä vastassa kun käännyimme kadullemme skootterilla. Pysähdyimme rapsuttelemaan ja sitten Duu Duu antoi semmoisia merkkejä että haluaisi kyytiin. Siihen se sitten nousi kuskin jalkoihin.

Kadun mukavalta mieheltä saimme tietää, että vielä enemmän Duu Duu tykkää ajella ajoistuimella istuen tassut ohjaustangolla. Ilmeni että naapurin pojatkin antavat Duu Duulle tämmöistä hurukyytiä. Tuo tassut ohjaustangolla -tyyli on vähän riskaabelimpi ja itse en sitä kyytiä tykkää kovin antaa, mutta kun Duu Duu kipuaa jalkoihin on hauskaa miten se nojailee jalkoihini ja tasapainoilee käännöksissä taitavasti.

Duu Duu kurkkaa pihamme kukkapenkin nurkassa, johon on laitettu tommoinen metallieste hänen takiaan.

Duu Duu kurkkaa pihamme kukkapenkin nurkassa, johon on laitettu tommoinen metallieste hänen takiaan.

Joskus on vaikea lähteä liikenteeseen kun Duu Duu haluaisi kyytiä. Pari kertaa se on lähtenyt juoksemaan peräänkin ja se on pitänyt ottaa kyytiin ja palauttaa pihalle. Samoin kun kävelen viereiseen kauppaan niin Duu Duu lähtee mukaan. Se vaan on hankalaa, kun se ei haluaisi jäädä kaupan ulkopuolelle. Minä olen sen saanut jäämään siihen, mutta mieheni kauppareissuilla joku kassaneideistä on kuulemma tullut pitelemään Duu Duuta.

Juuri olin pari viikkoa kokonaan poissa Chiang Maista ja nyt olen pari viikkoa maaseudulla koiravahtina. Voin toki käydä asunnollamme morjestamassa Duu Duuta ja myös touko-kesäkuussa käydä sitä katsomassa ollessani takaisin kaupungissa, mutta surullista se on. Duu Duu olisi syy miksi haluaisin jäädä taloon vallan asumaan. Ja on adoptointikin käynyt mielessä. Rakastan tuota koiraa. Mutta Duu Duulla on hauska elämä ilman minuakin tuolla kadulla. Kaikilla katukoirilla ei ole noin hyvin asiat ollenkaan. Niitä viskotaan kivillä, hätistetään kepeillä ja myrkytetään. Onneksi meidän kadulla on fiksumpaa sakkia ja varsinkin mukava hyväsydäminen koiramies.

Mutta jos joskus päädyn Chiang Maihin taas asustelemaan, niin mieleni tekisi vuokrata talo juuri tuolta asuinalueelta juurikin tämän hurtan takia.

Lue muita koirajuttuja:
Vapaaehtoisena koirien turvatarhalla Chiang Maissa >>
Goan ihanat koirat >>
Gili Airin ainoa koira >>
Balin punkkinen koiranpentu >>
Koiran elämää Koh Taolla >>
Maailman kulkukoirat ovat peruskoiria >>
Adoptoin koiran Thaimaassa >>
Koiran hankkiminen ja matkailu >>

Duu Duu nukkuu kukkapenkissä, otin metalliesteen pois. Pitäisi ehkä ostaa tuohon puun juurelle jotain somistetta pois muuttaessa, mutta Duu Duu jatkaa kyllä pihalla oleskelua meidän poistuttuakin. Varmaan se on hengannut edellistenkin asukkaiden kanssa.

Duu Duu nukkuu kukkapenkissä, otin metalliesteen pois. Pitäisi ehkä ostaa tuohon puun juurelle jotain somistetta pois muuttaessa, mutta Duu Duu jatkaa kyllä pihalla oleskelua meidän poistuttuakin. Varmaan se on hengannut edellistenkin asukkaiden kanssa.

Rajojen asettaminen on ollut vaikeaa. Duu Duu tapaa tulla sisälle ja yksi päivä se hyppäsi sohvalle puruluun kera.

Rajojen asettaminen on ollut vaikeaa. Duu Duu tapaa tulla sisälle ja yksi päivä se hyppäsi sohvalle puruluun kera.

Duu Duu oven edessä hyttysverkon takana.

Duu Duu oven edessä hyttysverkon takana.

Duu Duu meidän kadulla.

Duu Duu meidän kadulla.

Mainokset

10 comments on “Katukoiramme Duu Duu

  1. Ihana! Ymmärrän ikävän…

  2. Voi elämä, mikä otus! En ole erityisesti koiraihminen mutta kyllä tollanen ”Katsokatso” vie sydämmen!

    • On kyllä aika uniikki tyyppi. Juuri yritän säätää jos pystyisinkin asumaan touko-kesäkuut tuossa samassa asunnossa, saisi tuotakin otusta samalla nähdä…

  3. Päivitysilmoitus: Koiran hankinta Thaimaasta | reissausta ja ruokaa

  4. Anna / 270 Degrees
    31.8.2016

    Voi ei, mikä olento! Mä olen juurikin Chiang Maissa tällä hetkellä ja heti tuli mieleen, että missähän mahtaa Duu Duu nykyään luurata. Toivottavasti hänellä on kaikki hyvin ❤

    • Kaverini kävi moikkaamassa Duu Duuta viime talvena ja hyvin sillä meni, heti halusi skootterin kyytiin ja sai pesun. Pääsen ensi viikolla Duu Duuta katsomaan Chiang Maihin, voit tulla mukaan!

  5. Kävin katsomassa Duu Duuta tällä viikolla pari kertaa ja hyvin se jakselee! Joku on jopa kylvettänyt sitä, tunsin sen karvasta, eikä siitä löytynyt kuin yksi punkki. Kun vein sen ajelulle, yksi naapuri kysyi että minne menemme. Eli hyvä että haluavat tietää 🙂

  6. Päivitysilmoitus: Ideointia Thaimaan koirien auttamiseksi | reissausta ja ruokaa

  7. Päivitysilmoitus: Talvinen päivä Chiang Main arkea | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: