reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Monterey ja Carmel Kalifornian rannalla

Montereyssa oli rannan tuntumassa kadehdittavan kivoja taloja.

Montereyssa oli rannan tuntumassa kadehdittavan kivoja taloja.

Ajoimme ensimmäisenä päivänä San Franciscosta Santa Cruzin kautta Montereyhin, jonka tunnelmasta olin lukenut hyvää. Carmel taas on kolmas rantapaikka Montereyn eteläpuolella, mutta nämä kaksi pientä kaupunkia sulautuvat hyvin yhteen. Suosittelen ajelemaan niissä rantaa myöten, esimerkiksi auringonlaskun aikaan kuten me teimme ainoana iltanamme Montereyssa. Tai viettämään aikaa rannalla ja Fisherman´s Warfin ranta-alueella kuljeskellen, jos aikaa on. Meidän siellä ollessa oli vain aika tuulista eikä kovin lämmintä, joten mitään rantaelämää siellä ei siihen aikaan vuodesta huhtikuussa olisi vietetty.

Taloja Montereyn rannalla.

Taloja Montereyn rannalla.

Kävin Santa Cruzissa hyvin pintapuolisesti, joten en osaa sanoa ihan sen rantatunnelmasta kuin että hyvä fiilis siellä näytti olevan. Monterey ja Carmel vaikuttivat ”aikuisten” rantapaikkaversiolta: rauhallisemmilta ja rikkaammilta. Onnekkaita ovat ne, joilla on ollut varaa hankkia näiltä paikkakunnilta ihana talo läheltä rantaa. Ei tosiaankaan ollut mitään samasta muotista rakennettuja tasaisella nurmikolla ja isolla autotallilla varustettuja taloja, vaan maastoon muovautuneita maanläheisiä pieniä luksusmökkejä.

Carmelin koiraystävällisen kaupungin koiraystävällinen ranta.

Carmelin koiraystävällisen kaupungin koiraystävällinen ranta.

Kalifornia ei kuitenkaan ole mikään ykköspaikka rantalomailuun. Ehkä joinakin kuukausina on takuulämmintä, en tiedä. Merivedestä ei koskaan tule lämmintä. En varmaan pystyisi menemään missään päin Kaliforniaa laitesukeltamaan, koska paleltuisin ilman kuivapukua. Ja muutenkaan sukellustoiminta siellä ei ole sellaista kuin vaikka Meksikon rannoilla, joissa turistit menevät vain toimistoihin ilmoittautumaan sukellusreissuille. Sen sijaan sukeltaminen tapahtunee sukellusseuroissa, yleensä omin kamoin.

Molemmat kaupungit, etenkin Carmel, ovat kuuluisia koiraystävällisyydestä. Aamupäivällä Carmelissa olikin huomiota herättävän paljon ihmisiä koirineen liikkeellä, myös biitsillä. Eli kaupunki minun makuuni. Mihin muuhun kaunista, viileää rantaa kannattaa käyttää paremmin kuin ulkoiluun, tietysti koirien kanssa.

motel del monte pines montereyValitsimme motelli Del Monte Pinesin kadulta, jonne oli helppo ajaa ja jonka varrella oli monia muitakin majapaikkoja. Tien toisella puolella oli shopping mall, josta löytyi Whole Foods eikä oikein muuta kunnollista ruokakauppaa.

Lue myös:

Maisemat San Franciscosta etelään >>

Santa Cruz pikaisesti Kalifornian rannikolla >>

Kuvia Montereysta

Kadunnimikyltti vihreässä Montereyssa.

Kadunnimikyltti vihreässä Montereyssa.

 

Tie rannalle.

Tie rannalle.

 

Surffaaja meni hyiseen veteen tuulisessa ja viileässä säässä.

Surffaaja meni hyiseen veteen tuulisessa ja viileässä säässä.

 

Montereyn ranta.

Yksi Montereyn rannoista.

 

montereyn ranta 2

 

lokki 2

 

lokki 1

 

Ajoimme rannan tuntumassa menevää tietä, tässä vähän eteläisempi ranta.

Ajoimme rannan tuntumassa menevää tietä, tässä vähän eteläisempi ranta.

 

2 ranta 4

Fisherman´s Wharfin aluetta rannalla.

Fisherman´s Wharfin aluetta rannalla.

fishermans warf 2

Ajoimme auringonlaskun aikaan ja sitä oli moni muukin autoillut rantaan katsomaan.

Ajoimme auringonlaskun aikaan ja sitä oli moni muukin autoillut rantaan katsomaan.

auringonlasku

 

Montereyn rantatietä.

Montereyn rantatietä.

Kuvia Carmel-By-The-Seasta

carmelin ranta

 

Koiria Carmelin rannalla.

Koiria Carmelin rannalla.

 

carmelin ranta 2

 

carmelin ranta 4

 

Vähän eteläisempi ranta.

Vähän eteläisempi ranta.

 

Lisää koiria Carmelin toisella rannalla.

Lisää koiria Carmelin toisella rannalla.

 

Carmelin kolmas ranta.

Carmelin kolmas ranta.

 

carmelin kolmas ranta 2

 

carmeli kolmas ranta 3

Advertisements

3 comments on “Monterey ja Carmel Kalifornian rannalla

  1. Päivitysilmoitus: Big Sur – Kalifornian rantaa Montereysta Santa Barbaraan | reissausta ja ruokaa

  2. Päivitysilmoitus: Kalifornian viinialue Napa Valley ja Sonoma | reissausta ja ruokaa

  3. Päivitysilmoitus: Montereyn kalifornialaismaisemat Big Little Lies -tv-sarjassa | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 29.4.2015 by in Yhdysvallat and tagged , , , .
%d bloggers like this: