reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Henkien talon vihkimisseremonia Thaimaassa

henkien talon pystyttäminenThaimaan kävijät yleensä ihastuvat pikkuruisiin henkien taloihin, joita sijaitsee pihoilla ja kattoterasseilla. Ainakin minä olin lapsena niistä haltioissani ja halusin mennä aina katsomaan sellaista Cha-Amin hotellimme puutarhassa. Talojen sisällä on pieniä ihmis- ja eläinhahmoja ja edessä on erilaisia lahjoja hengille – etenkin punaista limua. Eikä pidä unohtaa laittaa pilliä pulloon tai henki voi juuttua jumiin pullon sisälle.

Uhrilahjoja.

Uhrilahjoja.

Majaillessani Lanta Animal Welfarella olin huomannut nurkissamme pyörivän palasina olevan henkien talon ja yhtenä päivänä se sitten oli määrä pystyttää. En tiedä odotettiinko onnekasta päivämäärää vai oliko kyse vain muista kiireistä. Seremonia alkoi kello kuusi aamulla enkä ajatellut jaksavani siihen herätä. Edellisenä päivänä thaimaalainen työntekijämme oli pyytänyt minua laittamaan yhteen kirjekuoreen 500 bahtia ja toiseen 299 bahtia. Aamulla heräsin ajatukseen, että ehkä sillä onkin joku merkitys, että toisessa kuoressa pitää olla nimenomaan 299 bahtia eikä sinne pyöristetysti laittamani kolme satasen seteliä. Piti siis herätä, vaihtaa rahat ja kun kerran olin jo noussut niin jäin seuraamaan seremoniaa.

Thaimaalaisissa uskomuksissa numeroilla on merkitystä, ne voivat tuottaa onnea. Kännykkäliikkeiden tiskeillä voikin nähdä listoja saatavilla olevista puhelinnumeroista ja toiset numerot ovat toisia arvokkaampia.

kookostaropallotRakennus oli uusi, mutta muutenkin thaimaalaiset vaihtavat henkien talon muuttaessaan. Joskus teiden varsilla näkyy pois heitettyjen henkien talojen rykelmiä. Se on minulle vielä mysteeri, että onko se tarkkaa että nuo talot käydään viskaamassa juuri noihin paikkoihin.

Thaityöntekijämme oli saanut seremoniamestarilta tarkan ostoslistan kaikesta, mitä piti hankkia. Oli erilaisia ruokia ja tarviketta. Talon sisältä jäi puuttumaan jokin pienoishahmo, mutta se ei kai ollut maata kaatava asia.

Henkien talot eivät liity buddhalaisuskontoon, vaan thaimaalaisten animismiin eli henkien palvontaan. Muslimit eivät tähän osallistu, joten Koh Lantalla henkien taloja ei ole niin paljoa. Koska henkien talo ei ole buddhalainen juttu, niin seremoniaa ei vedä munkki vaan muu henkilö.

Seremoniaan ei liittynyt samanlaista hiljaista kurinalaisuutta kuin mihin Suomen jumalanpalveluksissa olen tottunut. Seremonian aikana sai puhua, vaihtaa paikkaa, ottaa kuvia ja kissat hyppelivät ja yrittivät syödä uhrilahjoja. Vain seremoniamestarit olivat pukeutuneet valkoisiin vaatteisiin, muuten sai olla vaikka ilman paitaa.

Seremoniavalmisteluja.

Seremoniavalmisteluja.

seremoniavalmisteluja2

Monista edellisenä päivänä valmistetuista herkuista laitettiin vain vähän näihin kupposiin.

Monista edellisenä päivänä valmistetuista herkuista laitettiin vain vähän näihin kupposiin.

Ensimmäisen satsin pyhitystä.

Ensimmäisen satsin pyhitystä.

seremoniamestari työssään3

seremoniamestari työssään2

Hunajan lirutusta uhrilahjojen päälle.

Hunajan lirutusta uhrilahjojen päälle.

hunajan lirutus2

Kissoilla oli jännää.

Kissoilla oli jännää.

pyhä tuli

uhrilahjoja

Henkien talon ympäristöön huiskittiin vettä.

Henkien talon ympäristöön huiskittiin vettä.

veden huiskiminen2

Henkien talon perustusten kulmiin ja laidoille tuli puupalkit.

Henkien talon perustusten kulmiin ja laidoille tuli puupalkit.

Myös keskelle tulee tikku.

Myös keskelle tulee tikku.

Seremoniamestari sanoi rukouksen keskipalkin pystyttämisen jälkeen.

Seremoniamestari sanoi rukouksen keskipalkin pystyttämisen jälkeen.

Keskipalkin alle tuli alumiinilevy, johon oli tehty kuvioita ja kirjoitusta.

Keskipalkin alle tuli alumiinilevy, johon oli tehty kuvioita ja kirjoitusta.

Ilmeisesti kaikkien henkien talojen alta löytyy tällainen kuvio.

Ilmeisesti kaikkien henkien talojen alta löytyy tällainen kuvio.

Henkien talon laitto paikoilleen.

Henkien talon laitto paikoilleen.

henkien talon pystytys2

 

kissa haluaa syödä

suitsukkeiden sytytys

seremoniamestari rukoilee

kissat pöydällä

 

Uhrilahjoja.

Uhrilahjoja.

Uhrilahjojen pyhitys.

Uhrilahjojen pyhitys.

Seremoniamestari sitoi henkien taloon narun.

Seremoniamestari sitoi henkien taloon narun.

henkien talo paikalleen

rukoilua naru kädessä

henkien talo paikoilleen2

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Follow on Bloglovin
Ruokablogilistan kärjessä<
Lahjoita Lanta Animal Welfaren kodittomien kissojen kissatalon rakentamiseksi: Give Now

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

%d bloggers like this: