reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Koh Lantan ravintolasuosikkini

Tamarinditofua.

Tamarinditofua.

Asustelin Koh Lantalla Etelä-Thaimaassa yksitoista kuukautta ja minulle tietysti muodostui ravintolarutiinit. Saaren eteläosiin lähtiessäni tsekkasin onko Pure-ravintola auki ja usein määränpääni oli ajella Kantiangin rannalle Drunken Sailors -ravintolaan. Minulla oli pulaa tekemisestä Koh Lantalla ja Druken Sailors oli hyvä tekosyy lähteä liikkeelle.

rantaravintolan pad thai ja mangosmoothie

Pad thaita ja mangosmoothieta saa Koh Lantalla melkein joka paikasta.

Jos Koh Lantalla olisi ollut edes yksi ilmastoitu ravintola, joka olisi tarjonnut edes keskinkertaista thairuokaa, niin olisin käynyt siellä jatkuvasti. Ilmastointi käyttää valtavasti sähköä ja on kai väärin toivoa lisää ilmastoituja tiloja. Mutta nyt saatoin iltaisin jäädä ennemmin kotiin viileään kuin lähteä ulos syömään ja hikoilemaan. Kaikki Koh Lantan ravintolat ovat avonaisia ulos.

Yksi poikkeus on Pra Aessa, kahvila Coffee Cup Club, joka sijaitsee hiljaisen hotellin ilmaistoidussa aulassa. Kävin siellä joskus tekemässä tietokoneella töitä, varsinkin ennen kuin muutin ilmastoituun kämppään. Ikävä kyllä kahvilan ruokalistalta kelpuutin vain paistetun riisin, jota en viitsinyt kovin usein syödä. Paikan nettikään ei aina pelannut hyvin, joten työnteko siellä oli vähän niin ja näin.

Hyvät ravintolat, kuten Red Snapper, Fat Monkey ja kasvisravintola Kunda ovat kalliita eli kuutisen euroa annos mikä ei Suomessa olisi summa eikä mikään. Muista ravintoloista voi tilata paistettuja vihanneksia erilaisin sekoituksin ja soossein, kuten sienillä, hapanimeläkastikkeella jne. Tai pad thaita eli paistettuja nuudeleita, kevätkääryleitä, paistettua riisiä ja sitten esimerkiksi spagettia tomaattikastikkeessa. Curryja ei kannata tilata kuin Time for Limessa, jossa currytahnat tehdään itse ja ne voi saada vegaanisena. Muutoin currytahnoissa ikävä kyllä yleensä on katkaraputahnaa ja kalakastiketta.

Laitoin ravintolat tähän suunnilleen niiden sijainnin mukaan, pohjoisesta etelään, paitsi itäpuolella olevat ravintolat ovat lopussa.

Catfish (Saladan)

Catfishin falafellautanen kahvin ja mangohilejuoman kanssa.

Catfishin falafellautanen kahvin ja mangohilejuoman kanssa.

Kävin Catfishissä melko säännöllisesti syömässä falafel-hummusaterian. Siinä on matskua kahden täytetyn pitaleivän verran, joten sen voi jakaakin pikkunälkään. Sieltä saa myös pitafalafelia, jossa ei ollut tarpeeksi makua minulle. Itse asiassa vaikka falafelaterian mukana tuleva salaatti onkin maustettu, pitäisi setissä olla myös joku kunnolla maustettu tomaattisoossikin tuomassa kosteutta ja makua.

Catfish sijaitsee Saladanissa rantatien varrella, jossa on paljon muitakin laituriravintoloita. Tuo rantatie on Old Townin kylänraitin lisäksi ainoa katu Koh Lantalla, jota on kiva kävellä kauppoja ja ravintoloita katsellen. Catfishin yhteydessä on käytettyjen kirjojen kauppa ja ravintolassa asuu paljon isoja kissoja.

Fat Monkey (Saladan-Klong Dao)

Fat Monkeyn burgeriainekset.

Fat Monkeyn burgeriainekset. Kuva: P-A.

Kävin Fat Monkeyssa vain kerran, koska se oli niin hintava. Otin vegeburgerin ilman sämpylää, koska siellä ei oltu varmoja onko sämpylässä maitoa (kuten Thaimaan leivissä useimmiten) ja koska tuossa vaiheessa yritin vältellä leivän syömistä.

Kasvispihvi oli hyvä ja siitä olisi tullut aivan loistava burgeri lisukkeineen, siinä taisi olla paistettua herkkusientä, aurinkotomaattia ja avocadoa. Hyvää se oli erilläänkin ja sämpylän kanssa olisi ollut varmaan liikaakin ruokaa.

Fat Monkey sijaitsee päätien varrella Saladanista vähän etelään. Paikka mainostaa itseään myös thainimellään Ling Uan.

Asylum (Klong Dao)

Asylumin kesäkääryleet.

Asylumin kesäkääryleet.

Asylumissa on saaren parhaat salaatit (Kundan lisäksi) ja ihana sijainti rannalla. Mangosalaatti on parasta ja sieltä saa myös hyvää kahvia. Asylumissa on erikseen vegaanimenu salaatteineen ja curryineen. Lue lisää Asylumista >>

Time for Lime (Klong Dao)

Time for Limen kurpitsakeitto.

Time for Limen kurpitsakeitto.

Time for Limen ruoka on parempaa kuin muualla. Siellä tehdään currytahnat itse ja siellä voi vegaanikin syödä curryja, koska siellä tehdään myös kalatonta ja katkaravutonta tahnaa. Time for Limeen tullaan syömään maistelumenu, mutta ainakin hiljaisempana sesonkina on mahdollista tilata myös yksittäisinä annoksina päivän menun ruokia. Lanta Animal Welfaren vapaaehtoiset saavat täällä ruoat puoleen hintaan. Lue Time for Limesta >>

Krua Kritsana (Pra Ae)

Krua Kritsanan pad thai. Pad Thai pitää muistaa tilata kasviksena ja ilman kananmunaa.

Krua Kritsanan pad thai. Pad Thai pitää muistaa tilata kasviksena ja ilman kananmunaa.

Pra Aen pohjoisemmassa liikekeskittymässä päätien varrella on Krua Kritsana, jossa kävimme uudestaan ja uudestaan. Sinne veti hyvä palvelu, hyvä ruoka ja isot annokset. Paikan omistaja myös ymmärtää kasvisruokailijoiden tilaukset.

Patty´s Secret Garden (Pra Ae)

Kävin Patty´silla jatkuvasti, koska se sijaitsi melko lähellä kotiani ja lähintä 7-Eleveniä. Silti jäi ottamatta kuvia ruoista. Tilasin yleensä tom kha -keiton tofulla ja sienillä. Se on yksi parhaista tom kha -keitoista, joita olen ravintoloista saanut. Annos on lisäksi tosi iso ja riisin kanssa sitä syöden ei tosiaankaan kannata tilata mitään alkupaloja. Sieltä saa myös hyvää salaattia ja erikoisia tofusalaattiannoksia, joissa tofu saattaa olla pieneksi murustettua ja friteerattua, jolloin sitä ei edes tofuksi tunnista.

Lanta Animal Welfaren porukka usein piti tuolla synttäreitä ja läksiäisiä, koska ravintolassa on hyvin tilaa ja listalta löytyy suosikkeja monille. Vapaaehtoiset saavat siellä myös 10 % allennuksen ostoksistaan.

Kunda (Klong Khong)

Paistetut munakoisoviipaleet kruunasivat salaatin kasvisravintola Kundassa Koh Lantalla.

Paistetut munakoisoviipaleet kruunasivat salaatin kasvisravintola Kundassa Koh Lantalla.

Kunda on saaren ainoa kasvisravintola ja se sijaitsee Klong Khongin alueella päätien varrella (ei siis rannalla), pari kilometriä etelään Lanta Animal Welfarelta. Ravintolan edessä on joitain pöytiä ja sisällä on koruja ja vaatteita myyvä kauppa. Kundan takaosassa on viihtyisä ruokailualue, mutta ei huonoselkäisille, siellä kun istutaan tyynyillä lattialla.

Kundassa tilasin aina Kunda-salaatin, jonka ainekset saattoivat vaihdella, mutta yleensä mukana oli ainakin paistettua munakoisoa ja muuta messevää hyvän vinaigreten kanssa. Kundan menu vaihtui joskus huhtikuussa, joten en ole varma saako sieltä enää esimerkiksi turkkilaista kahvia. Mutta terveellisiä smoothieita löytyy ja päivän ruoka-annoksia.

Greek Taverna (Klong Khong)

Greek Tavernan hummus, pita tai mikä tuo leipä nyt olikaan ja salaatti.

Greek Tavernan hummus, pita tai mikä tuo leipä nyt olikaan ja salaatti.

En käynyt Greek Tavernassa kuin kerran, mutta olisi voinut olla syytä käydä useammin, jotta olisin saanut syödäkseni muutakin kuin thairuokaa ja vieläpä rannalla. Salaatin ja hummuksen lisäksi sieltä olisi saanut ainakin jotain lämmintä munakoisopataa.

Greek Taverna on siitä kiva, että monissa pöydissä on telineeseen laitettu Lanta Animal Welfaren flaiereita.

Pure (Klong Nin)

puren falafel annos

Puren falafellautanen.

Pure avasi ovensa talvella ja se edustaa modernia terveellistä länsimaista keittiötä. Sen tarjonta on suurimmaksi osaksi kasvista (ja se näyttää kasvisravintolalta!). Pure sijaitsee risteyksessä, jossa saaren pohjoisosista tullessa joko jatketaan tietä eteenpäin saaren toiselle puolelle Old Towniin päin tai käännytään etelään Klong Niniin ja Kantiangiin. Se on melko epäsäännöllisesti auki, joten kannattaa tarkistaa aukiolot etukäteen, mikäli tarkoitus on suunnata vain sinne syömään. Lue lisää Puresta >>

Drunken Sailors (Kantiang)

drunken sailorsin nuudelikeitto

Drunken Sailorsin nuudelikeitto.

Drunken Sailors on söpö ravintola päätien varrella Kantiangin alueella, joka olisi näpsäkkä ja nätti lomapaikka. Siellä on biitsi, Drunken Sailors ja muutama muu ok ravintola ja iltaisin voisi mennä Houbenin happy hourille. Drunken Sailorsin samosat ovat maailman parhaita, vaikka muuten menu ei ole kauhean erikoinen. Mutta siellä ymmärretään vegaanitarpeet ja hyvää kahviakin saa. Lue Drunken Sailorsista >>

Sandy (Old Town)

Old Townin ravintola Sandyn ruoat: kesärullia ja samosoita.

Old Townin ravintola Sandyn ruoat: kesärullia ja samosoita.

Sandy on ihastuttava puumökki Old Townissa meren päälle rakennetulla laiturilla. Siellä on kaunis sisustus, hyvät näkymät, mutta menussa ei välttämättä ole mitään vegaanista. Mutta siellä voi pyytää itselleen sopivaa ruokaa. Me tilasimme samosoita ja kesärullia. Lue Sandystä >>

Lue myös:

Pari vegaaniystävällistä ravintolaa Koh Lantalla: Pure ja Asylum >>

Ravintola Drunken Sailors Koh Lantalla >>

Time for Lime on Koh Lantan ystävällisin kokkikoulu, ravintola ja majapaikka (touko 2016) >>

Time for Limen maistelumenu (touko 2014) >>

Catfishin pitafalafel.

Catfishin pitafalafel.

Pra Aen Mr Ween pitsoja on kehuttu. Oli tämäkin ihan ok juustottomaksi vegaanipitsaksi, mutta ei mitään napolin marinaraa.

Pra Aen Mr Ween pitsoja on kehuttu. Oli tämäkin ihan ok juustottomaksi vegaanipitsaksi, mutta ei mitään napolin marinaraa. Sijaitsee melkein Krua Kritsanan naapurissa.

Relax Bay Resortin aamiaiset, paitsi margariinin, jugurtin ja soijamaidon toin itse vegaanisten vaihtoehtojen puuttuessa. Hotellien aamiaisista löytyy aika huonosti vegaanitarjontaa.

Relax Bay Resortin buffetaamiainen, paitsi margariinin, jugurtin ja soijamaidon toin itse vegaanisten vaihtoehtojen puuttuessa. Hotellien aamiaisista löytyy aika huonosti vegaanitarjontaa.

Spagetti tomaattikastikeella ei ollut erityisen hyvää Coco Lantassa, joka on muutoin kiva rantapaikka Klong Khongissa. Siellä voi käyttää asiakkaan uima-allastakin, mutta ei kuitenkaan isoina ryhminä.

Spagetti tomaattikastikeella ei ollut erityisen hyvää Coco Lantassa, joka on muutoin kiva rantapaikka Klong Khongissa. Siellä voi käyttää asiakkaan uima-allastakin, mutta ei kuitenkaan isoina ryhminä.

Klong Ninnissä rannalla sijaitsevan Miami-ravintolan annokset olivat hyviä ja miljöö kiva.

Klong Ninnissä rannalla sijaitsevan Miami-ravintolan annokset olivat hyviä ja miljöö kiva.

Miamin miljöö.

Miamin miljöö.

Paistettu riisi Kantiangin rannalla.

Paistettu riisi Kantiangin rannalla.

Ruoat näköalaravintolassa matkalla Old Towniin. Etualalla hapanimelävihannekset.

Ruoat näköalaravintolassa matkalla Old Towniin. Etualalla hapanimelävihannekset.

Ruokia yhdessä Old Townin ravintoloista, jotka on rakennettu laitureille meren päälle.

Ruokia yhdessä Old Townin ravintoloista, jotka on rakennettu laitureille meren päälle.

Pad Thai jossain saaren ravintoloista.

Pad Thai jossain saaren ravintoloista.

2 comments on “Koh Lantan ravintolasuosikkini

  1. Päivitysilmoitus: Takaisin Thaimaassa ja käymässä Koh Lantalla | reissausta ja ruokaa

  2. Päivitysilmoitus: Vegaanikokkailua eteläthaimaalaisella saarella | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Follow on Bloglovin
Ruokablogilistan kärjessä<
Lahjoita Lanta Animal Welfaren kodittomien kissojen kissatalon rakentamiseksi: Give Now

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

%d bloggers like this: