reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Miksi en tykkää waiata Thaimaassa?

patsas waiaaThaimaalaista tervehdystä waiausta, sitä missä kämmenet laitetaan eteen yhteen ja nyökätään, esitellään matkailuteksteissä aina thaimaalaisten aistikkuuden huipentumana ja kauniina eleenä. Kai turistien kuuluu vain ihailla kohdemaidensa tapoja. Ja maahanmuuttajien mukisematta sopeutua. Eli minun pitäisi waiata takaisin kun minulle waiataan (paitsi esim. ravintoloissa ja kaupoissa, niissä asiakkaat tervehtivät vain nyökkäämällä ja sawadii kaalla).

Thaimaan kansallismuseossa näytillä oleva kopio jonkun kuninkaallisen krematointitelineestä ja sen eteen vedettävistä sermeistä.

Maalauksen hahmo waiaa.

Mutta waiatakseni takaisin minun pitäisi arvioida kumpi meistä on toista yläarvoisempi. Kumpi on rikkaampi, koulutetumpi, vanhempi ja parempi taustainen. Ihmiset eivät ole Thaimaassa koskaan tasa-arvoisia, aina toinen on enemmän jotain ja nämä seikat otetaan aina uusista ihmisistä selville, jotta hierarkia tulee selville ja voi käyttäytyä sen mukaisesti. 

Käsien taso waiatessa määräytyy arvojärjestyksen mukaan. Alempiarvoinen sijoittaa kätensä ylemmäs. Tämä Thaimaan epätasa-arvoisuus hiertää minua. Minähän en sille mitään voi, mutta minkä verran siinä tarvitsee mennä mukana? Eivät kaikki thaimaalaisetkaan ylistä maan tapoja. Thaimaassakin voi olla rebel. Tosin minä en voi siellä kapinoida, mutta ei minun tarvitse ihan siihenkään lähteä että sijoittelisin toiset ihmiset minua ylemmäksi ja alemmaksi.

Rukoilijoita Bangkokin Erawan-pyhätöllä.

Rukoilijoita Bangkokin Erawan-pyhätöllä.

Waiauksesta on tehty Thaimaan virallinen tervehdys vasta 1940-luvulla sotilasdiktaattorin päätöksestä. Samalla Thaimaata modernisoitiin ja naisten piti mm. alkaa peittää ylävartalonsa ja lakata leikkaamasta perinteisiä siilitukkakampauksia.

Huomasin Koh Lantan muslimisaarella asustellessani että siellä ei waiata yhtä paljon kuin muualla Thaimaassa. Buddhalaisen thaikulttuurin tavat ja traditiot eivät ole itsestäänselvyys muslimialueilla. Saarella on myös niin paljon ulkomaalaisia ja turisteja, että heidän mukana tapakulttuuriinkin voi tulla poikkeuksia.

Muita juttuja thaikulttuurista:
Henkien talon vihkimisseremonia (kesä 2016) >>
Mitä tapoja olen oppinut Thaimaassa? (touko 2016) >>
Mistä pidän thaimaalaisissa >>
Nämä asiat ärsyttävät Thaimaassa >>

One comment on “Miksi en tykkää waiata Thaimaassa?

  1. Päivitysilmoitus: Aidatulla omakotialueella asuminen Thaimaassa | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Follow on Bloglovin
Ruokablogilistan kärjessä<
Lahjoita Lanta Animal Welfaren kodittomien kissojen kissatalon rakentamiseksi: Give Now

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

%d bloggers like this: