reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Aasiaan syksyksi ja talveksi eläimiä auttamaan

koira juo

Tämänkin koiran voisi kuukaudessa saada täysin eri näköiseksi jos sitä joku hoitaisi – lääkekylpyjä ja ehkä lääkettä.

Lähden taas viikon päästä Aasiaan viettämään talvea kulkukoirien ja -kissojen pariin. Pääsyy lähteä on mennä Thaimaahan auttamaan eläinten turvatarhoille parin edellisen vuoden tapaan. Lähden seitsemäksi kuukaudeksi ja Thaimaassa oleskelupaikkani ovat Koh Lantan saari etelässä ja Chiang Mai pohjoisessa. Lisäksi menemme Indonesiaan ja Kambodzaan.

Matkasuunnitelma

Viikko elo-syyskuussa:

Kuusi viikkoa syys-lokakuussa:

  • Pohjois-Thaimaan Chiang Maihin Care for Dogsin turvatarhalle. Minä jään Chiang Maihin, mutta kaveri lähtee parin viikon päästä takaisin kotimaahansa.
  • Puolisoni liittyy seuraani lokakuussa.

Kolme viikkoa loka-marraskuussa:

Kaksi viikkoa marraskuun lopussa:

  • Vanhempani tulevat lomalle.
  • Kambodzaan Siem Reapiin, Angkor Watiin ja  Phnom Penhiin.
  • Chiang Maihin.

Neljä kuukautta joulukuu-maaliskuu:

  • Koh Lantalle.

Miksi taas samoihin paikkoihin?

Uutta seikkailua minulle tulee olemaan vain Thaimaan naapurimaa Kambodza, jossa en ole vielä ollenkaan käynyt. Tahtoni ei olekaan matkailla, vaan tehdä vapaaehtoishommia, yrittää tehdä vähän etätöitä ja nauttia elämästä siinä ohella. Chiang Maita minulla on ikävä, koska vietin siellä talven 2014-2015, enkä ole ehtinyt siellä sen jälkeen käymään. Tykkään tuosta tarpeeksi suuresta, mutta silti hallittavissa olevasta Pohjois-Thaimaan sisämaan kaupungista ja minulla on sieltä sekä hyviä että rankkoja muistoja. Ja kyllä minä siihenkin paikkaan ärsyynnyin vietettyäni siellä puolisen vuotta (lue: Kun olinpaikka ja matkakohde ärsyttää (2015) >>).

Chiang Main kasvitieteellisen puutarhan näkymät.

Chiang Main kasvitieteellisen puutarhan näkymät.

Chiang Maissa on ihanaa kun Doi Suthepin vuoret näkyvät monesta suunnasta. Chiang Maissa ei ole ahdasta ja siellä pääsee kätevästi liikkumaan skootterilla (julkinen liikenne ei ikävä kyllä ole yhtä kätevää). Siellä on paljon erilaisia kasvisravintoloita ja runsaasti expat-skeneä eli sinne tulee paljon ulkomaalaisia viettämään pidempiä aikoja ja vallan asumaan. Tämä tekee kaupungista monipuolisen ja helposti lähestyttävän, thaimaalaisten joukkoon kun ei noin vain sopeuduta.

Rankat muistot Chiang Maista liittyvät koiriin, koin monta surullista menetystä, mutta se opetti minut työskentelemään eläinten turvatarhoilla. Olen aina ennen ihmetellyt, miten eläinlääkärit pystyvät tekemään työtään, mutta huomasin että eläinten parissa työskentelyyn tottuu sen hyvine ja huonoine puolineen.

Viime talvena tuli katsottua ihan liian vähän auringonlaskuja Koh Lantalla.

Viime talvena tuli katsottua ihan liian vähän auringonlaskuja Koh Lantalla.

On huvittavaa että paukaisen nyt myös takaisin Koh Lantalle, johon olin niin väsynyt ja kyllästynyt keväällä. Kokeilen nyt millaista Lanta Animal Welfarella on olla vapaaehtoisena työnteon sijaan, jota en osannut vuoden siellä työskennellessäni rajoittaa ja uuvutin itseni. Nyt olen keräillyt itseni kokoon tänä kesänä Euroopassa ja puhkun taas intoa olla hyödyllinen. Saari on toki pieni, joten siihen ehkä tympäännyn. Lue: Vajaa vuosi Koh Lantalla päättyy, mitä jäi käteen? (2016) >>

Mutta niin, miksi taas Thaimaahan? Löytyisihän eläinten turvatarhoja kaikkialta maailmasta, eri tavoin toimivia keskuksia eri maisemissa. Suuri syy palaamiseen on ikävä näissä tutuissa paikoissa asuvia koiria kohtaan, sellaisia tapauksia jotka eivät ole saaneet koteja. Ja kai se on kiva mennä samoihin paikkoihin niin ei tarvitse ihan kaikkea taas opetella. Tällä kertaa kiinnostaa enemmän mennä tuttuihin paikkoihin kuin upouusiin. Katsotaan taas tämän talven jälkeen huvittaako Thaimaa yhtään enää.

Mitä vapaaehtoishommia?

Kun menen Care for Dogsille Chiang Maihin, tarkoittaa se että kävelytän päivän aikana niin monta koiraa kuin ehdin, jotta ne pääsisivät kokemaan muutakin kuin tarhaelämää. Niille on henkireikä päästä viettämään aikaa ulkomaailmaan ihmisten kanssa. Ne tottuvat kävelemään hihnassa ja saavat purkaa tarmoaan. Sitten päivä menee rapsutellessa koiria, ne janoavat hellyyttä ja samalla voin havainnoida koiria, että ovatko ne kunnossa. Punkkejakin pitää nyppiä pois.

Blackjack Chiang Main yliopistolla saamassa virtaa lihaksiinsa. Se tuotiin tarhalle kävelykyvyttömänä ja nyt se elää tervettä ja energistä elämää Maltalla.

Blackjack Chiang Main yliopistolla saamassa virtaa lihaksiinsa. Se tuotiin tarhalle kävelykyvyttömänä ja nyt se elää tervettä ja energistä elämää Maltalla.

Lisäksi monet koirat tarvitsevat lääkekylpyjä ja siinä menee aikaa kun niitä kylvettää ja antaa lääkkeen vaikuttaa niihen ihossa. Tarhalla voi vähän siivoillakin, mutta siellä on kylläkin palkatut ihmiset tekemässä näitä perusjuttuja, kuten siivoukset ja ruoan antamiset.

Viimeksi Care for Dogsilla ollessani autoin myös, jos eläimiä piti viedä lääkärihoitoon tarhan ulkopuolelle. Eli kuski jätti minut ja koiran esimerkiksi yliopistolle lääketieteelliselle tiedekunnalle ja olin siellä koiran kanssa hoidon ajan ja odotin joskus pitkään kunnes kuski pääsi hakemaan meidät takaisin ajokierroksiltaan. Lisäksi otin paljon valokuvia ja kirjoitin ja kuvasin viikottaiset koiranpentupostaukset Facebook-sivuille. Sitten myös taitoin yhden Adoptoi koira -julisteen ja levitin sitä pitkin kaupunkia.

Lanta Animal Welfarella koirat viettävät yöt kenneleissä (ja sairastapaukset myös päivät) kenneleissä ja ne kuurataan joka päivä ja lisäksi tarpeen vaatiessa.

Lanta Animal Welfarella koirat viettävät yöt (ja sairastapaukset myös päivät) kenneleissä ja ne kuurataan joka päivä ja lisäksi tarpeen vaatiessa.

Lanta Animal Welfarella vapaaehtoisten päivät ovat aikataulutettuja tehtävineen ja työnjako on selkeä. Töitä tehdään 6 tunnin vuoroissa ja kaiken on oltava järjestelmällistä, koska siellä vapaaehtoiset tekevät kaiken, eli päivät alkavat kaikkien kenneleiden, kissahäkkien ja muiden tilojen siivoamisella ja siivoamista jatketaan tarpeen mukaan pitkin päivää. Ruoat on oltavat valmiit ajoillaan ja annettava koirille ja kissoille.

Lisäksi koiria on kävelyttävä, sairaita eläimiä hoidettava, tiskit on tiskattava ja vierailijoille tuodaan koiria kävelytettäväksi ja haetaan takaisin. Lisäksi respassa työskentelee vapaaehtoinen vastaanottamassa asiakkaita eläinpotilaineen ja vierailijoita sapuu pitkin päivää, talvikuukausina kymmeniä. Vapaaehtoiset antavat sitten heille tutustumiskierroksia kaiken muun keskellä, ruuhkakuukausina tasatunneittain.

Brulee

Brulee on vieläkin Lanta Animal Welfarella.

Koh Lantalla tulen varmaan tekemään kaikkea näitä tehtäviä ja todennäköisesti kaikenlaista muuta ekstaa, olinhan siellä juuri miltei vuoden, joten hommat ovat tutut.

Balin viereisten Gili-saarten kissaklinikalla me varmaankin sitten etsimme kissoja sterilointeja varten, otamme niitä vastaan, ehkä valmistelemme niitä sterilointia varten (masuista pitää ajella karvat yms), vahdimme niitä kun ne virkoavat leikkauksista ja luovutamme niitä omistajilleen ja viemme takaisin asuinpaikoilleen. Katsotaan mitä kaikkea säätämistä siellä sitten tarvitaan!

Entäs lomailu?

En ole loman tarpeessa kuin oravanpyörässä puurtavat, joten lähden Aasiaan elämään, vaikkakin vähän semmoista kiertolaiselämää. Mutta varsinkin Balin Ubudissa ja Kambodzassa tulee turistiloitua, eli tutkittua katuja ja ihmeteltyä. En harrasta enää rannalla makaamista ollenkaan. Vietän missä päin maailmaa tahansa paljon aikaa tietokoneen ääressä: lukemista, töitä, bloggaamista, tutkiskelua, uutisia, valokuvien järjestelyä, Facebookissa notkumista. Sitten laitan ruokaa, käyn ravintoloissa syömässä ja ajan skootterilla paikasta toiseen (mutta ei tukka hulmuten vaan kypärä päässä, maltillisella vauhdilla ja spraypurkki aseenani käden ulottuvilla).

Lue vapaaehtoistyöstä:
Eläinsuojelukeskus Lanta Animal Welfare Thaimaassa (2016) >>
Lentovapaaehtoisena Suomeen matkaavalle koiralle (2016)>>
Vapaaehtoisena koirien turvatarhalla Chiang Maissa (2014) >>
Miksi vapaaehtoistyöstä ulkomailla pitäisi maksaa? (2014) >>
Elephant Nature Park pelastaa norsuja (2014) >>
Koiran hankinta Thaimaasta (2016) >>
Lanta Animal Welfaren koirat ja niiden adoptointi (2016) >>

Travelfish.org: Thaimaan viisumin hankinta Balilta >>

7 comments on “Aasiaan syksyksi ja talveksi eläimiä auttamaan

  1. Anna / 270 Degrees
    15.8.2016

    Nostan hattua ja jään ehdottomasti seurailemaan kirjoituksiasi tältä reissulta. Ihan mahtava juttu, että sunlaisia reissaajia on olemassa🙂

    • Kiitos, koitan tosiaan tänä talvena raportoida enemmän, viime talvena jäi kokonaan kirjoittamatta Lanta Animal Welfaren arjesta, kun halusin kirjoittaa Yhdysvaltojen reissusta jälkikäteen enkä sitten jaksanut töiden ohella enempää.

  2. Tosi hienoa, että lähdet taas auttamaan eläimiä! Toivottavasti minäkin löydän itseni tulevaisuudessa samasta tilanteesta, kunnes täällä Ranskan eläintilalla työt loppuvat osaltani. Onnea ja antoisia hetkiä eläinten parissa🙂

    • Kiitos. Suosittelen kokeilemaan rescue-keskushommia, se on niin palkitsevaa! Mutta olethan sinä eläinten kanssa jo päässyt hyvin työskentelemäänkin.

  3. banaaninkuorella
    19.8.2016

    Kiitos tekemästäsi työstä!🙂 Hylätyt ja kaduilla eläneet eläimet ovat varmasti tyytyväisiä, kun niiden hyvinvoinnista huolehditaan. Sinun blogiasi on todella mielenkiintoista lukea. t. Kahden Hesy-kissan omistaja

    • Mukava kuulla🙂 Hyvä että annoit kodin Hesy-kissoille! On kyllä mahtavaa toimia noissa eläinkeskuksissa, kun on ihanat eläimet aina tervehtimässä ja potilaatkin ovat iloisia kun saavat huomiota ja kävelyitä. Toki joskus on liian arkoja tapauksia.

  4. Päivitysilmoitus: Takaisin Thaimaassa ja käymässä Koh Lantalla | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Follow on Bloglovin
Ruokablogilistan kärjessä<
Lahjoita Lanta Animal Welfaren kodittomien kissojen kissatalon rakentamiseksi: Give Now

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

%d bloggers like this: