reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Angkor Watin temppelirauniot

angkor-wat-2

Angkor Wat on monille pääsyy mennä Kambodzaan. Ikivanhat temppelit ovat levittäytyneet isolle alueelle, jossa muinaisjäänteitä on siellä täällä. Ei kuitenkaan niin, että kävellessä paikasta toiseen niitä olisi koko ajan matkan varrella, vaan sen sijaan eri kohteisiin kannattaa matkustaa tuk-tukilla. Näin joidenkin turistien pyöräilevän, mutta siellä oli aika armoton aurinko marraskuussa.

angkor-wat-sisalta-2Angkor Watiksi kutsutaan yhtä alueen temppeleistä ja muilla on sitten omat nimensä. Me kävimme Siem Reapista käsin ensimmäisenä päivänä Angkor Watissa ja Ta Prohmilla. Seuraavana päivänä kävimme Bayonin ja Angkor Thomin alueella. Kolmantena päivänä menimme vain katsomaan auringonlaskua Prae Roupin temppelille, mutta silloin tummat pilvet täyttivät taivaan ja alkoi satamaan.

Samaan tapaan kuin talebaanit tuhosivat Afganistanissa isot buddhapatsaat, punakhmerit tuhosivat Angkor Watia ja muita alueen temppeleitä, mutta eivät onneksi paljoa. 1970-luvulla Angkor Watia suojasi vielä viidakko, jota ei oltu raivattu kokonaan pois, kuten nyt on.

Olen lukenut niin paljon hehkutusta siitä, miten käsittämättömän iso Angkor Wat on, että lopulta paikka teki minuun pienemmän vaikutuksen kuin mitä odotin. Se oli hieno, mutta ei mahdottoman valtava. Pelkän Angkor Watin rakennelmat näkee ehkä kolmessa tunnissa. Taas kerran Lonely Planet suurenteli, kun sieltä sai käsityksen, että tuolla olisi päiväkausiksi tutkimista. Mielestäni ihan jokaista metsässä olevaa muinaista kivirakennelmaa ei ole mieltä mennä katsomaan ja sitä varten körötellä tuk-tukin kyydissä.

Ihmisleijonapatsailta puuttui hännät.

Ihmisleijonapatsailta puuttui hännät.

Kolmen päivän passi on ihan hyvä, mutta se ei tarkoita että pitäisi aamusta iltaan koluta raunioita. Kolme päivää maksaa saman kuin kaksi päivää, joten hyvällä omatunnolla voi kolmantena päivänä vain käväistä katsomassa jotain, kuten me auringonlaskua Prae Roupissa. Mutta kyllä tuolla kannattaa kahtena päivänä ainakin käydä, vähintään siksi että olisi puuduttavaa mennä aamusta iltaan. Se ei olisi niin hauskaa. Parempi käydä puoli päivää yhtenä päivänä ja puoli päivää toisena.

Lue myös:

Ta Prohmin puiden lävistämä temppeli Angkorissa >>
Kambodzan Siem Reap >>

Muita maailman raunioita:
Chichen Itza Meksikossa >>
Tulum Meksikossa >>
Lamanai Belizessä >>
Pompei Italiassa >>
Luxor Egyptissä >>
Gizan pyramidit Egyptissä >>

Tästä kohdasta jotkut ovat saaneet tosi upeita kuvia, mutta olisi parempi olla liikkeellä aamulla tai myöhään iltapäivällä kuin kirkkaimpaan keskipäivään.

Tästä kohdasta jotkut ovat saaneet tosi upeita kuvia, mutta olisi parempi olla liikkeellä aamulla tai myöhään iltapäivällä kuin kirkkaimpaan keskipäivään.

Silta Angkor Watin uloimmalle länsiportille, joka on pääsisäänkäynti.

Silta Angkor Watin uloimmalle länsiportille, joka on pääsisäänkäynti. Vierailupäivämme oli paikallisten vesifestivaalin jälkeinen lomapäivä, joten väkeä riitti, mutta vain lähinnä sisäänkäynnillä.

Pääsisäänkäynti alueen sisältä kuvattuna.

Pääsisäänkäynti alueen sisältä kuvattuna.

Angkor Watin sisempi länsisisäänkäynti.

Angkor Watin sisempi länsisisäänkäynti.

munkki-angkor-watissa

kaytava-angkor-watissa

nuori-munkki-angkor-watissa

Angkor Watin seinäkaiverruksissa oli paljon näitä apsaratanssijoita.

Angkor Watin seinäkaiverruksissa oli paljon näitä apsaratanssijoita.

Tänne torniin olisi ollut pitkä jonot auringonpaahteessa.

Tänne torniin olisi ollut pitkä jonot auringonpaahteessa.

yksi-angkor-watin-porteista

angkor-watin-pihaa

angkor-wat-idassa

angkor-watin-seinakaiverruksia

angkor-watin-seinakaiverruksia-2

kumma-ilmapallo-angkor-watissa

ihmisleijonapatsaita-angkor-watillabuddha-angkor-watissa

angkor-watin-kulma

angkor-watin-kenttaa

angkor-watin-aluetta

angkor-wat-1

Vallihauta Angkor Watilla. Takana näkyy silta.

Vallihauta Angkor Watilla. Takana näkyy silta.

Mainokset

3 comments on “Angkor Watin temppelirauniot

  1. Päivitysilmoitus: Ta Prohmin puiden lävistämä temppeli Angkorissa | reissausta ja ruokaa

  2. Päivitysilmoitus: Angkorin vähemmän tunnettuja temppeliraunioita | reissausta ja ruokaa

  3. Päivitysilmoitus: Vuoden 2016 matkailusaldoni | reissausta ja ruokaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: