reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Selviytymisneuvoja Intiaan

Montako naista näet tässä kuvassa?

Montako naista näet tässä kuvassa?

Kävin joulukuussa Intiassa kuudetta kertaa, sitä ennen viimeksi kävin kaksi vuotta sitten Goalla. Suurimman osan viimeisistä parista vuodesta olen viettänyt Thaimaassa, joten vertaan Intiaa tietysti siihen.

Korumyyjä Goalla Anjunan markkinoilla.

Korumyyjä Goalla Anjunan markkinoilla.

Ensimmäiseksi sen huomasi jo lentokentällä Bangkokissa, että intialaisethan saattavat etuilla. Etuiluhan on minusta täysin pöyristyttävää, mutta pidän kyllä puoleni kun huomaan mikä on homman nimi. Thaimaassa etuilu yleensä rajoittuu siihen, ettei siellä tunneta ajatusta siitä, että yksi jono voisi olla jono kahdelle 7-Elevenin tiskin eri kassalle. Intiassa täytyy pitää puolensa eikä päästää ketään edelle. Se olisi loputon suo, eikä siitä saisi edes kiitosta tai arvostusta osakseen.

Kalkutan lentokentän check-in -jonossa muistin myös sen, miten intialaiset matkustavat ryhmissä, heillä on paljon pakaaseja ja he säheltävät kaikissa mahdollisissa asioiden hoidoissa. Check-in -tiskin ääressä tuli mennä seisomaan maahan maalatun numero kakkosen päälle, mikäli semmoinen oli vapaana ja näkyvillä tiskillä asioivien takana. Mutta kun tiskillä oli kolme ihmistä, niin oikeasti heitä oli jossain sivussa lisää ja heitä tuli siihen kärryjen kanssa tuomaan laukkuja. Kun ihmisiä tuli ja meni edessäni, onnistui siinä seuraava ryhmä jo etuilemaan minua, kun en tiennyt missä edellinen ryhmä loppui ja seuraava alkoi.

Intialaista liikennettä.

Liikennettä Goan pääkaupungissa Panajissa, joka ei ole ruuhkainen kaupunki isojen Intian kaupunkien tapaan.

Enkä tiedä mitä aina tapahtuu, kun intialaiset asioivat. Se ei vain hoidu niin, että vain pyydettäisiin jotain ja sitten maksettaisiin. Siinä tapahtuu aina jotain enemmänkin.

Varanasi ei näyttänyt mitenkään kivalta taksin ikkunasta katsottuna. Mietin että ei kai minun täydy mennä noille kaduille kävelemään. Katsoin ettei niillä kaduilla edes ole minulle mitään. Ja miksi olisikaan tällaiselle rikkaasta maasta tulevalle turistille. Nuo kadut on tarkoitettu miljardille muulle ihmiselle ja paikallisille asukkaille, joiden elintasoa en osaa edes kuvitella.

Intialaisia koulutyttöjä.

Intialaisia koulutyttöjä vierailulla, jossa tulin itse kuvatuksi enemmän kuin mitä itse sain kuvattua.

Niin monta tosi kuvauksellista ihmisten ilmettä ja tilannetta meni ohi. Kaduilla tapahtuu niin paljon, kun ihmisiäkin riittää. Mutta ihmisten valokuvauksen kanssa on vähän niin ja näin. Jos turisteja on paljon, niin se on jo törkeää, miten paikallisten joka päiväisiä toimia ja olemista kuvataan. Vaikka olen minäkin toisaalta joutunut Helsingissä turistien kuvaamaksi. Se ei ole minua haitannut, mutta jos sitä tapahtuisi koko ajan, ja jos minulla olisi joku ikävä tilanne, kuten räkää vuotava nuhanenä tai juuri ratkenneet housut, niin kyllä sitten korpeaisi tulla kälättävien turistien kuvaamaksi.

Luvan pyytäminen kuvaamista varten ei toimi, koska porukka alkaa silloin poseeraamaan. Ne ovat vain tilanteita, joissa yritän miettiä miten ahne missäkin hetkessä voin olla. Tästäkin syystä valokuvaan lähinnä maisemia, rakennuksia ja ruokia.

Tiesin etten jaksa olla kokonaisia päiviä liikenteessä Varanasissa. Koska matkustelen koko ajan, en jaksa semmoista. Se on yksi iso syy, miksi nykyään saatan satsata enemmän majoitukseen. Tulin Varanasiin Gangesnäkymien takia, joten maksoin sitten enemmän huoneesta näköalalla, koska suunnittelin viettäväni aikaa huoneessani. Minua ei suoraan sanoen houkuttanut kävellä Varanasissa muualla kuin joen rannassa. Päätin jättää välistä esimerkiksi temppelikierroksen, ettei tarvitse istua mopon tai tuktukin kyydissä ruuhkissa.

Naiset kantavat jotain sokeriruokojen juuria. Kai ne käyvät nuotioon.

Naiset kantavat jotain sokeriruokojen juuria Maharastran osavaltion maaseudulla.

Miehiä oli kaikkialla ja naisia näki tosi vähän. Jo lentokentillä katsoin pyyleviä sareihin pukeutuneita naisia ja ajattelin heidän olevan tässä kulttuurissa lähinnä synnyttäjiä. Ei se sentään ihan niin ole, mutta naiset ovat Intiassa usein toisarvoisia miesten rinnalla. Äitiys on vain yksi osa useimpien naisten elämää, eikä sen pitäisi olla sitä sen enempää kuin isilläkään. Kun naisia ei näy Intian kaduilla, meinaa se sitä että he ovat neljän seinän sisällä. Intiassa on yli miljardi ihmistä, joten siellä on monenlaista porukkaa ja toiset elävät tyystin erilaista elämää kuin toiset. Siksi on tietysti vaikea sanoa millaista elämä siinä maassa on.

Väsyin jo tunnissa kävelemään Gangesin rantaa, kun niin monet miehet katsoivat oikeudekseen häiritä minua. Toiset myydäkseen jotain, toiset uteliaisuuttaan. Minä olisin vain halunnut valokuvata joen vartta ja koiria. En voinut rauhassa hyvitellä koiriakaan, kun aina siihen tuli joku selittämään.

Intian juna-asemilla voi olla erikseen miesten ja naisten alueet. Naisten alueilla, kuten junavaunuilla, koitetaan kai lähinnä suojella naisia miespaljouden keskellä.

Intian juna-asemilla voi olla erikseen miesten ja naisten alueet. Naisten alueilla, kuten junavaunuilla, koitetaan kai lähinnä suojella naisia miespaljouden keskellä.

Pidin katseeni tiukasti poissa ihmisistä ja vastasin vain harvan kysymyksiin. Se pätee kaikissa maissa, ettei tarvitse noteerata, jos joku häiritsee sinua kaduilla liikkuessasi. Varsinkin kun intialaiset eivät huutelisi intialaisille naisille, koska se olisi epäkohteliasta, niin ei minunkaan tarvitse, eikä oikeastaan pidäkään, huomioida huutelijoita. Jos joku kehtaa huudella perään vielä että ”why don´t you talk to me” niin se on vain sellaisten turistien aiheuttamaa, jotka ovat ruokkineet tuollaista käytöstä vastailemalla kysymyksiin ja suostumalla poseeraamaan valokuvissa miesten kanssa.

Nämä miehet tietävät, että länsimaisille naisille tulee syyllinen ja epäkohtelias olo helposti ja he käyttävät sitä hyväkseen. Meidän naisten ei pidä vastata huutelijoille, koska meille ehdotellaan kama sutra -massagea ja sen sellaista. Joudumme välillä pysähtymään muka solmimaan kengännauhojamme, jos tunnemme että takana kävelevä mies ehkä seuraa meitä ja haluamme hänen menevän ohi ennen kuin käännymme pikkukujalle isommalta väylältä. (Lue lisää aiheesta: Matkustaminen on naisille hieman eri kokemus kuin miehille >>).

Naisia sareissa, joita läheskään kaikki naiset Goalla eivät käytä. Muutenkin salwar kameez tai kurtta pajama housut + pitkä tunika + huivi -yhdistelmä on kätevämpi ja suosittu.

Intiassa voi kokeilla paikallisiin vaatteisiin pukeutumista. Sari on aika vaikea asu, mutta lisäksi on huippumukava salwar kameez -asu, jossa on lököhousut ja pitkä tunika.

Jos silti tunnet itsesi epäkohteliaaksi Intiassa, niin kuvittele olevasi paikallinen nainen ja ansaitsevasi samanlaista kohtelua. Heille ei huudella, heidän ei odoteta hymyilevän tuntemattomille. Voit myös kuvitella olevasi kielitaidoton.

Sananvaihdoissa intialaisten kaupustelijamiesten kanssa minusta tuntuu joskus että pidämme toisiamme puolin toisin vähän tyhminä. He pitävät minua tyhmänä, koska olen nainen ja minä pidän heitä takapajuisina sovinisteina, jotka yrittävät moraalittomasti hyötyä minusta.

Olen kirjoittanut aiemmin jutun Kaikissa kulttuureissa on kivaa ja mätää, jossa yritän vähän avata miten minusta mitkään kulttuurit eivät ole iki-ihastuttavia ja että kaikissa kulttuureissa on esimerkiksi onnistuttu keksimään tapoja tuhota luontoa, kiduttaa eläimiä ja tekemään toisista ihmisistä toisia arvottomampia. Jos tuntuu, että soimasin tässä jutussa Intiaa, niin soimaan kyllä vastapainoksi mielelläni Suomeakin.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Follow on Bloglovin
Ruokablogilistan kärjessä<
Lahjoita Lanta Animal Welfaren kodittomien kissojen kissatalon rakentamiseksi: Give Now

Reissausta ja ruokaa twitterissä

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

%d bloggers like this: