reissausta ja ruokaa

Matkakohdetietoa, reppureissuelämää ja vegaaniruokaa. Irtiottaja Thaimaassa. Eläinsuojelutyötä.

Matkakirjaklassikko Vanhan rouvan lokikirja

Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirja on suomalainen matkakirjaklassikko ja vieläpä naisen kirjoittama, joten olihan se saatava luettua. Ensimmäinen yritykseni oli joitain vuosia sitten, enkä pystynyt etenemään, koska Villalla oli niin tuskallisen negatiivisia ja itseruoskivia ajatuksia, joita en kyennyt käsittämään.

Kuva on Komodon vesiltä.

Nyt uudella yrittämälläni pääsin yli noista kohdista, joissa hän manaili itseänsä turhamaiseksi, koska suostui tv-haastattelun tekoon ja arveli jopa silmätulehduksensa olevan rangaistus tuosta turhamaisuudesta. Kyse saattaa olla omalaatuisesta huumorista ja itseironiasta, mutta tuosta nyt sai semmoisen masentavan kuvan.

Luin mielenkiinnolla Villan Etelä-Amerikan laivareissun etenemisestä ja ihmettelin laivassa kykkimistä. Atlantin ylitys valtamerilaivalla kiinnostaisi minuakin, mutta ei tuollainen satamissa lastauksen odottelu päivien ajan. Rahtilaivalla kesti kuukauden ennen kuin se lähti lopulta Euroopasta kohti Brasiliaa. Mutta Villa vietti Etelä-Amerikassa maissa vain jotain alle pari viikkoa ja sitten jo lähti puolentoista kuukauden pituisella paluumatkalle. Hän kääntää kirjoja Suomeksi laivamatkoillaan ja tuommoiseen kirjoitustyöhönhän pitkät laivamatkat voisivat soveltua loistavasti.

Lue kokemuksestani isolla purjelaiva Estelleltä Itämereltä >> tai matkasta Finnlinesilla Saksaan (2014) >>

Itämeri ja Viikkari.

Tietenkin 73-vuotiaan elämä on jo erilaista. Mutta siinä vaiheessa kirjaa minua alkoi tosiaan kismittämään, kun Villa moneen otteeseen manaili merinäköalatonta hyttiään, jonka hän olisi voinut kyllä heti vaihtaa, jos olisi siirtänyt puoliksi purkamansa matkatavarat toiseen hyttiin. Mutta ei, hän vain alkoi tuskailemaan ikkunan eteen laskettuja kontteja päivien ajan sen sijaan kuin että olisi pakannut vähän uudestaan ja purkanut ne uudessa hytissä. Käsittämätöntä. Ehkä vähän voisi miettiä, että kannattaako käyttää hieman aikaa ja vaivaa hytin vaihtoon kuin että kärsii 40 päivää. Onneksi kanssamatkustajat näyttivät lopulta kyllästyneen hänen tuskailuunsa ja hoitaneensa hytin vaihdon sen sijaan, että Villa olisi manaillut asiaa 40 päivän ajan.

Pystyin kaikenlaisen turhan murehtimisen ohittamaan kirjan sisällössä, mutta siitä on kirjoitettu hyvin blogissa Kirsin kirjanurkka >>

Kuva Belizen vesiltä.

Halusin kuitenkin ymmärtää paremmin Villan ajattelua ja itsepäisyyttä ja selasin netistä muiden arvioita kirjasta sekä hänen haastattelujaan.

Yhden mielenkiintoisen seikan hän mainitsi Ylen haastattelussa 2004 eli että kun hän matkusti tyttärensä kanssa, niin silloin hän matkusti ”kunniallisena naisena”. Tuontapaista luki tuossa kirjassakin. Todentotta, entisaikaan on yksinään liikkuvia naisia pidetty huonoina ihmisinä ja huorina. Miettikää, miten Suomessakaan eivät naiset voineet mennä itsekseen ravintoloihin 70-luvullakaan. Hirvittää ajatella, miten vanhanaikaisissa maissa nykyäänkin ajatellaan itsekseen liikkuvista naisista. Oma sukupolveni ja nuoremmat suomalaiset eivät onneksi enää osaa sisäistää tätä ikävää piirrettä joissain maissa, joten vaikkapa Intiassa yksin reissaavat naiset eivät muuta kuin ärsyynny saamastaan harmillisesta erityishuomiosta. He eivät ole huolissaan, että ”mitähän tuokin tuossa kuvittelee, kun kävelen tässä yksin”. Sen sijaan vanhuksissa voi vielä olla naisia, jotka ovat eläneet aikaa, jolloin yksin liikkuvia naisia on Suomessa paheksuttu, ja siten saattavat olla jollain tapaa sisäistäneet huolestuneisuuden omasta maineesta.

Laiva Marseillen edustalla.

Kirjan lopussa minulta meinasi mennä hermo siihenkin, miten Villa otti itseensä sen tiedon, ettei hänen tyttärensä olekaan häntä Suomessa vastassa. Villassa onkin hämmästyttävää, miten sen tyyppinen ihminen onkaan matkustellut pitkin maailmaa, joka on niin herkkä sen suhteen, mitä tuntemattomat hänestä ajattelevat ja niin riippuvaisen oloinen kotipuolen ihmisistä. Tämmöiset tuskailut tulevat vähän yllätyksenä, kun aloittaa lukemaan matkakirjaa.

Silti luin kirjan mielenkiinnolla loppuun asti, ehkä siksi kun kirja on käsittääkseni arvostettu. Minua myös kiinnosti arkikuvaukset rahtilaivalla matkustajana olemisesta.

Lue myös:

Naisten kirjoittamia matkakirjoja (2014) >>
Yksin matkustaminen >>
Miten tuntea olonsa kotoisaksi matkoilla >>

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 12.3.2017 by in Kirjat and tagged , , , .
Follow on Bloglovin
Ruokablogilistan kärjessä<
Lahjoita Lanta Animal Welfaren kodittomien kissojen kissatalon rakentamiseksi: Give Now

Reissausta ja ruokaa twitterissä

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

%d bloggers like this: