reissausta ja ruokaa

Juttuja matkailusta, vegaanielämästä, rescue-eläimistä ja Thaimaasta.

Vuosi 2017 ei ollut matkailuvuosi

Greippi lammen rannalla vuoden 2017 viimeisenä päivänä.

Vuoden 2017 pari ensimmäistä kuukautta vietin Thaimaassa käyden lyhyellä reissulla Kuala Lumpurissa, mutta loppuvuosi menikin Suomessa. Nyt kyykin Suomessa lähinnä säästäen, jotta tulevaisuudessa pärjäisi pienemmillä tuloilla. Ja kolme koiraa ja yksi kissa estävät pyrähtelyt matkoille. Kestän matkustelemattomuutta kai sillä, kun tiedän että joskus taas muutetaan muualle.

Alkuvuosi Thaimaassa

 

Alma ja Greippi retkottamassa meillä Koh Lantalla.

Oltuani joulun ja uuden vuoden koiravahtina Chiang Maissa matkasin tammikuussa 2017 Koh Lantalle. Siinä vaiheessa en ihan tiennyt kuinka pitkälle kevääseen siellä olisin. Myllerrys alkoi, kun sain tiedon työpaikasta Suomessa. Kävin hakemassa koirat Chiang Maista Care for Dogsin rescuetarhalta meille Koh Lantalle, jotta saisimme ne luoksemme Suomeen. Hankimme koiranhoitajan vuokra-asuntoomme Koh Lantalle hoitamaan Greippiä ja Almaa sekä Billy-kissaa, kunnes ne saivat matkustaa perässämme Suomeen. Taidan tästä kaikesta kirjoitella erikseen vähän tarkemmin.

Ehdin käydä Koh Phanganin saarella tammikuussa ennen kuin kaikki muuttui. Tykkäsin siellä erityisesti Srithanun rannasta, mutta erityisen kovaa ajavista mopoilijoista en. Siitä visiitistä voi lukea mm. jutuista Liikkuva eläinklinikka Koh Phanganilla ja Koh Phangan on noussut hyväksi vegaanikohteeksi >>.

Lue vuoden aloituksesta Chiang Maissa: Talvinen päivä Chiang Main arkea >>

Lue Koh Lantasta:
Eläinystävän matkavinkit Koh Lantalle >>
Thaimaan saarien vertailua: Koh Lanta ja Koh Phangan >>

Kuala Lumpurissa viisuminvälttelyretkellä

 

Bukit Bintangin ostoskeskusalue Kuala Lumpurissa.

Thaimaan oleskelulupakuviot johtavat siihen, että monet lentelevät lähimaihin käymään voidakseen oleskella Thaimaassa vähän pidempään. Koska olin käynyt joulukuussa Intiassa, sain passiini silloin lentokentällä lupaleiman 30 päivän oleskeluun ja siihen taisin hakea 30 päivää lisäaikaa Chiang Main Immigrationista käsin. Jos en olisi ollut menossa Suomeen takaisin, olisin helmikuussa lähtenyt Malesiaan hankkimaan uutta varsinaista Thaimaan viisumia, jolla saisi olla siellä taas 60 päivää ja hakea siihen tarvittaessa vielä 30 päivää lisäaikaa. Mutta nyt minun piti singota Kuala Lumpuriin vain käymään, jotta saisin olla vielä pari viikkoa Thaimaassa ennen lentoani Suomeen. Ihan älyttömältä tuntuu nämä jutut. Eikä tällaistakaan olisi voinut jatkaa loputtomiin, jossain vaiheessa rajaviranomaiset eivät enää katsoisi hyvällä monia entry- ja exit -leimoja passissa ja turistiviisumeita turistiviisumien perään. Tässä on taas yksi syy, miksi toisaalta oli kiva jättää Thaimaa taakseen, koska en ollut sinne tervetullut oleilemaan pitkiä aikoja.

Tällä kertaa majoituin Kuala Lumpurissa Bukit Bintangin alueella, koska halusin vaihteeksi moderniin suurkaupunkiympäristöön enkä esimeriksi kaupungin China Towniin. Vietin siis aikaa ostoskeskuksissa ja syöden niissä sijaitsevissa kasvisravintoloissa. Kuala Lumpur vaikuttaa kaikkiaan tosi moninaiselta kaupungilta, mutta liian kuumalta paikalta sekin, joten en nyt välttämättä haluaisin sielläkään asua.

Vegaaniruokaa Kuala Lumpurissa >>

Kuala Lumpur vaikutti monikulttuuriselta ja järjestäytyneeltä >>

Suomeen töihin ja koirat ja kissa perässä

 

Elämä on pyörinyt tänä vuonna näiden kavereiden ympärillä.

Maaliskuussa kun matkasin Suomeen, oli haikeaa koukkaista Bangkokin Khao San Roadin kautta ja miettiä, ettei sielläkään tule enää piipahdettua viilettäessä ympäri Aasiaa. En ollut mitenkään erityisen innoissani Suomeen tulosta, koska en ollut tänne kaivannutkaan. Kevät oli kuitenkin täynnä uusia käänteitä, kuten uusi työ, neljän eläimemme rantautuminen Helsinkiin ja muutto toiseen kaupunginosaan. Kesällä pidin pitkän loman Itä-Suomessa ja ainut reissu oli Kainuuseen, kun kokeilimme mitä koirat sanovat matkailuautoilusta ja patikoinnista.

Syksystä taas ei ole oikeastaan mitään sanottavaa. Minusta on tullut tiiviisti koti-ihminen, mutta koti voi olla missä vain. Suomeen tullessamme tavoitteena oli pysyä täällä ”monta vuotta”, mutta enää ei tunnu olevan mahdollista olla täällä niin kovin montaa. Pää raksuttaa uusia mahdollisuuksia.

Matkailuautoreissu koirien kanssa Suomessa >>

Paluu Suomeen kolmen vuoden irtioton jälkeen >>

Kaihertelua Thaimaahan, vaikken sinne oikeasti halua >>

Työelämään ja säästämiseen sopeutuminen Suomessa >>

 

Lue aiempien vuosien matkailusaldoni:

Vuoden 2016 matkailusaldoni >> Thaimaa, Suomi, Itävalta, Italia, Ranska, Portugali, Espanja, Indonesia, Kambodza ja Intia.

Missä matkailin vuonna 2015? >> Thaimaa, Burma, Yhdysvallat, Malesia ja Suomi

Vuoden 2014 matkailusaldoni >> Thaimaa, Vietnam, Saksa, Belgia, Luxemburg, Hollanti, Tanska, Ruotsi, Hongkong ja Intia.

Missä matkailin vuonna 2013? >> Ruotsi, Saksa, Belgia, Tunisia, Venäjä, Iso-Britannia, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Itävalta, Tsekki, Ranska, Italia ja Thaimaa.

Vuoden 2012 matkailusaldoni >> Goa, Meksiko, Belize ja Lontoo.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Follow on Bloglovin
Ruokablogilistan kärjessä<
Lahjoita Lanta Animal Welfaren kodittomien kissojen kissatalon rakentamiseksi: Give Now

Reissausta ja ruokaa twitterissä

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

%d bloggers like this: