reissausta ja ruokaa

Juttuja matkailusta, vegaanielämästä, rescue-eläimistä ja Thaimaasta.

Marbellassa päiväreissulla Fuengirolasta

Yhtenä Fuengirolan reissupäivänämme helmikuussa kävimme Marbellassa. Minua kiinnosti bussin kyydistä nähdä maisemat Fuengirolasta etelään ja millainen on raharikkaiden Marbella. Mutta Marbellan keskusta oli tavallisen oloinen pieni espanjalaiskaupunki, josta en saanut … Lue loppuun

20.6.2018 · Jätä kommentti

Lyhyt kävelyreitti Mijas-vuorella Aurinkorannikolla

Mijas-vuori on helpoin patikkapaikka Aurinkorannikolla lomaileville ihan Fuengirolan ja Torremolinoksen rantojen kupeessa. Mijas Pueblon kylästä voi lähteä esimerkiksi kahden tunnin pituiselle rengasreitille vuoren rinteille, kuten me teimme helmikuussa. Fuengirolan keskustasta … Lue loppuun

30.4.2018 · 2 kommenttia

Fuengirola ei ollut mikään turistirysä

Espanjan Aurinkorannikon Fuengirola on päätepysäkki toisella Malagasta lähtevällä C1-lähijunalinjalla, joka kulkee Malagan lentokentän kautta. Fuengirolaan pääsee tosi kätevästi junalla 34 minuutissa lentokentältä ja matka maksaa vain jotain 2,30 euroa. Vähän … Lue loppuun

25.3.2018 · Jätä kommentti

Espanjaan tutustuminen Fuengirolasta aloittaen

Olin kuukausi sitten kolmen yön reissulla Fuengirolassa. Kaikista mahdollisista paikoista valitsin pitkän viikonlopun lomakohteeksi Fuengirolan Espanjan Aurinkorannikolla, mitä ihmettä? Kyse oli tutkimusmatkasta, halusin lähteä katsomaan millaista siellä on. Jos joskus haluamme … Lue loppuun

22.3.2018 · 3 kommenttia

Kooste elämästä Koh Lantalla

Alkaa olla ikävä taas Thaimaan Koh Lantaakin oltuani sieltä poissa lähemmäs vuoden. Arkielämä Helsingissä on yksitoikkoista ja on vaikea uskoa trooppisen saaren arjen olleen niin harmaata, kuin keväällä 2016 kirjoitin. … Lue loppuun

4.2.2018 · 2 kommenttia

Muuttaisiko sitä seuraavaksi Espanjaan?

Olen alkanut ottaa vähitellen selvää Espanjasta. Emme tulleet Suomeen jäädäksemme ja kaipaan muualle missä vain olenkin. Tultuamme Thaimaasta Suomeen maaliskuussa, ajattelin että seuraava kohde on sitten jossain Etelä-Euroopassa. Talvia on tietenkin … Lue loppuun

7.1.2018 · 6 kommenttia

Vuosi sitten elämä mullistui Thaimaassa koirien myötä

Vietin vielä vuodenvaihteen 2016–2017 ihanassa Chiang Maissa Pohjois-Thaimaassa ja sitten lähdin puolisoni perään Etelä-Thaimaan Koh Lantalle. Kirjoitin juuri yhteenvetoni vuoden 2017 matkailuistani ja päätin palata tarkemmin näihin alkuvuoden tapahtumiin (lue yhteenveto … Lue loppuun

6.1.2018 · Jätä kommentti

Lexie-koira tuli meille Thaimaasta Ruotsin kautta

Lexien reitti meille oli mutkaisempi kuin muiden meille suoraan Thaimaan rescue-tarhoilta tulleiden eläinten polut. Muistan tarkalleen, kun tapasin Lexien ensimmäisen kerran Koh Lantalla. Olin toukokuussa 2015 rannalla kävelyllä vanhemmillani nykyisin … Lue loppuun

26.12.2017 · Jätä kommentti

Bhupingin palatsi ja Hmong-kylä Chiang Main Suthep-vuorella

Bhupingin palatsi ja Hmong-kylä ovat Chiang Maissa Doi Suthepin vuorella. Palatsin pääjuttu on käyskennellä sen puutarhassa. Thaimaalaisille varsinkin puutarha voi olla jännä kokemus, koska korkeassa ilmanalassa kasvaa erilaisia kasveja kuin … Lue loppuun

16.12.2017 · Jätä kommentti

Doi Suthepin vuori ja temppeli Chiang Maissa

Pohjois-Thaimaan Chiang Maissa on ihanaa, kun  kaupungin länsilaidalta kohoava Doi Suthepin vuori näkyy niin monesta paikasta. Pimeällä pystyy näkemään Suthepin temppelin (Wat Prathat Doi Suthep) iltavalaistuksessaan. Suthepille pääsee ajamaan itse … Lue loppuun

10.12.2017 · Jätä kommentti

Vegaanista thairuokaa kokkikoulussa Koh Lantalla

Time for Lime on Koh Lantan ensimmäinen kokkauskoulu ja sen voitot menevät paikallisen eläinsuojelukeskus Lanta Animal Welfaren hyväksi. Kannattaa siis jo siitä syystä valita juuri tuo saaren muiden kokkikoulujen joukosta. … Lue loppuun

2.12.2017 · 3 kommenttia

Lauttamatka Koh Phi Phille Thaimaassa

Olen mennyt Etelä-Thaimaan Phi Phi -saarille joitain kertoja ja osa käynneistä oli muutaman tunnin piipahduksia matkalla Koh Lantalta Phuketiin. Kun Koh Lantalta otti aamulautan kello 8.00 oltiin perillä Phi Phillä noin … Lue loppuun

23.11.2017 · Jätä kommentti

Phuketin uskonnolliset kasvisfestivaalit

Kasvisfestivaalit eli yhdeksän keisarijumalan festivaalit ovat Thaimaassa taas 20.–28.10.2017. Juhlien ajankohta vaihtelee eri vuosina syyskuusta marraskuulle riippuen kuunkierrosta. Festivaalien thaiversio on lähtöisin Phuketista, mutta niitä vietetään kaikkialla Thaimaassa, sitä suuremmin … Lue loppuun

17.9.2017 · Jätä kommentti

Thaimaan korkeimmalla vuorella sormet kohmeessa

En ollut ajatellut, että joskus vielä pelkäisin jäätyväni Thaimaassa. Useimmiten Thaimaassa sadesääkin on sellainen, ettei tarvitse laittaa pitkähihaista päälle eikä juuri edes varoa kastumista, koska kohta vaatteet kuivuvat kuitenkin eikä tule … Lue loppuun

5.9.2017 · Jätä kommentti

Matkailuautoreissu koirien kanssa Suomessa

Viikon matkailuautoreissu Itä-Suomessa ja Kainuussa onnistui hienosti kolmen Thaimaan koiramme kanssa heinäkuussa. Olimme varautuneet siihen, että ensimmäisen päivän jälkeen jouduttaisiin kääntymään takaisin, mikäli koirat eivät viihtyisi matkailuautossa. Jos ne vaikka … Lue loppuun

27.8.2017 · Jätä kommentti

Koh Phanganin saaren eläinsuojelukeskus PACS Thaimaassa

Kävin PhaNgan Animal Care for Strays PACSin eläinsuojelukeskuksella tammikuussa, kun viisipäiväinen sterilointiklinikka oli saatu päätökseen. Minusta on kiinnostavaa nähdä, miten tällaiset paikat on missäkin järjestetty – millaiset tilat on ja millaiset … Lue loppuun

27.7.2017 · 2 kommenttia

Srithanu on paras alue Koh Phanganilla Thaimaassa

Siinä missä Balilla nykyisin paras ranta on Canggu, niin Koh Phanganilla se on Srithanu. Phanganilla ei tosin ole vielä sitä ongelmaa, että jotkut toiset rannat olisivat täyttyneet ja muuttuneet rasittavaksi … Lue loppuun

18.7.2017 · Jätä kommentti

Haad Rinin ranta Koh Phanganilla ilman täydenkuunbileitä

Jäin Koh Phanganille muutamaksi päiväksi lomailemaan viiden päivän työrutistuksen jälkeen. Viimeisen eläinklinikkapäivän päätteeksi pakkasimme kamat ja vietimme illan klinikan vapaaehtoisten kanssa majapaikassamme Echo Beach Hostellilla Baan Tain rannalla. Kun muut … Lue loppuun

16.7.2017 · 2 kommenttia

Thaimaan saarien vertailua: Koh Phangan ja Koh Lanta

Vietettyäni aikaa Koh Lantan saarella oli jännää mennä tutustumaan toiseen saareen, Koh Phanganiin  toisella puolella kapeaa Thaimaata ja verrata näitä toisiinsa. Taidan tykätä Koh Phanganista enemmän. Toisaalta en tiedä millaista … Lue loppuun

13.7.2017 · Jätä kommentti

Banana Pancake Trailin paikkojen bongausta

Ainutlaatuisia matkakokemuksia keräileville Banana Pancake Trail kuulostaa kamalalle, mutta minä suhtaudun asiaan aika positiivisesti. Muun väittäminen olisi vähän kummaa, koska banaanipannukakkureitin kohteita minäkin olen kiertänyt. Toki olisi itse kullekin kehittävää … Lue loppuun

11.7.2017 · Jätä kommentti

Koh Phangan on noussut hyväksi vegaanikohteeksi

Kymmenessä vuodessa Koh Phanganista on tullut kohde, jonne kannattaa Thaimaassa suunnata, mikäli haluaa hyvää ruokaa. Chiang Main ja Bangkokin tasolle se ei voi yltää, mutta Phangan on sentään saariparatiisi ja … Lue loppuun

9.7.2017 · Jätä kommentti

Liikkuva eläinklinikka Koh Phanganin saarella Thaimaassa

Tammikuussa matkustin Koh Lantan saarelta Koh Phanganin saarelle Thaimaan niemen poikki osallistuakseni Lanta Animal Welfaren organisoimaan kissojen ja koirien sterilointioperaatioon, jossa steriloitiin niin paljon eläimiä viidessä päivässä kuin pystyttiin, jotta … Lue loppuun

5.7.2017 · Jätä kommentti

Kaihertelua Thaimaahan, vaikken oikeasti sinne halua

Tulin takaisin Suomeen melkein neljä kuukautta sitten. Tänään on ikävä Thaimaata ja reissailua, enkä tiedä miten pystyn nuo jättämään taakseni. Ja tämä ei ole mitään ”mikset vain ota ja lähde” … Lue loppuun

29.6.2017 · Jätä kommentti

Wispa on rescuekoira Thaimaasta

Wispa on toinen rescuekoira, jonka toin vanhemmilleni Thaimaasta aiemmin esittelemäni Alfan lisäksi. Alfa oli Jössin kuoltua lähdössä yksin Suomeen ja vanhempieni kanssa mietimme adoptoivamme viipurilaiskoiran Alfan kaveriksi. Kun kerroin Koh Lantan … Lue loppuun

14.5.2017 · Jätä kommentti

Suomalainen Alfa-tyttö Chiang Maista

Alfa on asunut vanhempieni luona Suomessa nyt 1 vuoden ja 9 kuukautta. Tämä irtokoira Thaimaasta on heti alkujaan ollut valmis elämään turvallisesti ihmisten huomassa. Sellaista elämää moni katukoira kaipaisi, suojaa … Lue loppuun

6.5.2017 · 9 kommenttia

Ikonisia paikkoja maailmalla: Whisky a Go Go -klubi Hollywoodissa

Kävin kaksi vuotta sitten Los Angelesissa kahteen otteeseen Yhdysvaltojen kierroksellamme. Heti matkan alkajaisiksi majoituimme Hollywoodiin ja siellä kävelimme West Hollywoodin Sunset Stripille, jolla sijaitsee legendaarinen Whisky a Go Go -rokkiklubi. … Lue loppuun

27.4.2017 · Jätä kommentti

Punkit ja muut riivaavat ötökät Thaimaassa

Trooppisten maiden ötököistä puhuttaessa mainitaan yleensä hyttyset ja torakat. Mutta minun suurin viholliseni ovat punkit. Hyttyset ovat ikävämpiä Suomessa   Suomen kesän hyttyset ovat paljon ikävämpiä kuin Thaimaan hyttyset. Thaimaassa … Lue loppuun

14.4.2017 · 1 kommentti

Eläinystävän matkavinkit Koh Lantalle Thaimaahan

Vietin Koh Lantalla paljon aikaa viimeisen kolmen vuoden aikana ja tässä on vinkkini eläinystävälliseen matkailuun siellä päin. Lue myös yleisempi juttu Eläinsuojeluvinkkejä matkalaisille >> Eläinystävällinen majoitus Koh Lantalla   Eläinten … Lue loppuun

26.3.2017 · 2 kommenttia

Montereyn kalifornialaismaisemat Big Little Lies -tv-sarjassa

Big Little Lies -tv-sarjassa minuun vetoaa isojen näyttelijänimien lisäksi Montereyn maisemat. Käväisimme Montereyssa huhtikuussa 2015 ajaessamme Kalifornian rannikkoa San Franciscosta Los Angelesiin. Tiesin että Tyynimeri tuolla on kylmä, mutta en tiennyt … Lue loppuun

23.3.2017 · 1 kommentti

Vegaaniruokaa Kuala Lumpurissa

Malesialaisen ruoan pitäisi olla aika samanlaista kuin indonesialaisen. Maathan jakavat myös hyvin toisiaan lähellä olevat yleiskielet ja islamin uskonnon. Mutta siinä missä Indonesia on väestörikas maa, jonne mahtuu monenlaista paikalliskieltä … Lue loppuun

10.3.2017 · Jätä kommentti

Kuala Lumpur vaikutti monikulttuuriselta ja järjestäytyneeltä

Kuala Lumpurissa näytti mahtavalta kulttuurien sulatusuunilta. Siellä on malaijilaisten muslimeiden, kiinalaisten ja intialaisten sekamelska. Jospa sinne yksi valkonaamakin solahtaisi sekaan huomaamattomasti. Thaimaassa kun en pääse siitä eroon, etteikö minua katsottaisi turistiksi, … Lue loppuun

1.3.2017 · 4 kommenttia

Arjen erilaisuuksia ulkomailla – pyykkäys Thaimaassa

Thaimaan keskimääräistä alemman elintason näkee esimerkiksi siinä, että vaikka ihmiset asuisivat suomistandardien mukaan ihan kunnollisissa taloissa, niin ero on varustelussa. Jonkin verran voi olla myös sitä, ettei jotain ole tapana … Lue loppuun

12.2.2017 · Jätä kommentti

Koiranpennun hoitamista Goalla Intiassa

Jo parin Goan lomapäivän jälkeen minulle tuli hoitopentu paikalliselta Animal Rescue Centeriltä. Arviolta muutaman viikon ikäinen pentu oli saanut jonkinlaisen kohtauksen aivan yhtäkkiä ja mennyt huonoon kuntoon. Olin siskontyttöni kanssa … Lue loppuun

11.2.2017 · 4 kommenttia

Intialaista ja muuta vegaaniruokaa Goan Palolemissa

Uusi moderni kasvisravintola Zest Palolemin kylänraitille on tullut uusi kasvisravintola Zest. Kutsun tällaisia paikkoja moderneiksi, jolloin ne ovat erillään esimerkiksi pelkkää intialaista ruokaa tai muuten vain kahdeksankytlukulaisista tai mössökasvisruokaa tarjoavista … Lue loppuun

9.2.2017 · Jätä kommentti

Palolem on tuttu ja hieno ranta Goalla

Joulukuussa vietin viidettä lomaani Papillon-ravintolassa Goan Palolemissa. Tein lasiini radlerin fresh lime sodasta ja Kingfisheristä ja söin palak mutter -annostani eli herneitä hyvin maustetussa pinaattikastikkeessa (katso resepti >>). Ensimmäisen kerran … Lue loppuun

8.2.2017 · Jätä kommentti

Selviytymisneuvoja Intiaan

Kävin joulukuussa Intiassa kuudetta kertaa, sitä ennen viimeksi kävin kaksi vuotta sitten Goalla. Suurimman osan viimeisistä parista vuodesta olen viettänyt Thaimaassa, joten vertaan Intiaa tietysti siihen. Ensimmäiseksi sen huomasi jo … Lue loppuun

6.2.2017 · Jätä kommentti

Gangesin rantanäkymät Varanasissa Intiassa

Intian Varanasi on vaikuttava paikka enkä ole käynyt missään vastaavassa, joten laitan vielä kuvia Gangesin rannalta. Aiemmin laitoin jo kuvausta polttohautauspaikoista, jokailtaisesta hinduseremoniasta, vanhan kaupungin kujista ja ruoasta, mutta nyt … Lue loppuun

5.2.2017 · Jätä kommentti

Vegaaniruokaa Intian Varanasin Vegan & Rawssa

Valitessani majoitusta Varanasista noudatin uutta tapaani tarkistaa Happy Cown sivuilta ensin millä alueella sijaitsee parhaiten kivoja kasvisravintoloita. Se yleensä kertoo jotain alueen ilmapiiristä ja on tietysti myös käytännöllistä, jos hyvät … Lue loppuun

25.1.2017 · 1 kommentti

Gangesin rannan ghatit Varanasissa ovat portaita autuaaseen jokeen

Gangesin rantaa Intian Varanasissa kutsutaan ghateiksi, jotka ovat entisten maharadzojen rakennettumia taloja ja palatseja, joilta johtaa rappuset alas Gangesiin. Maharadzat halusivat kuolla Varanasissa ja tulla poltetuiksi Gangesin rannalla, jotta he … Lue loppuun

24.1.2017 · 4 kommenttia

Varanasin vanhan kaupungin kujat

Intia on tosi kuvauksellinen eläväisyydessään ja ränsistyneisyydessään. Intiassa voi nähdä kauneutta, jos silmää miellyttää kulunut ja kauhtunut ennemmin kuin uuden uutukaisuuttaan kiiltävä. Pohjois-Intia talviaikaan on aika lähellä sitä, millaista kuvittelen … Lue loppuun

17.1.2017 · 5 kommenttia

Intian pyhä kaupunki Varanasi Gangesin varrella

Varanasissa mietin, miten ihmeellisiä paikkoja maailmassa on ja miten niihin voi melkein tuosta vain matkustaa. Varanasin näkeminen omin silmin oli minulle arvokkaampaa kuin mikään tavara. Siinä on kyse jostain sellaisesta, … Lue loppuun

4.1.2017 · 5 kommenttia

Talvinen päivä Chiang Main arkea

Tulin Intiasta Thaimaan Chiang Maihin pariksi viikoksi koiravahdiksi pitämään huolta Izzystä ja Scampsista, joiden luona olin muutaman päivän myös syyskuun lopussa. Muutoin olisin matkannut Etelä-Thaimaan Koh Lantalle viettämään joulun ja … Lue loppuun

1.1.2017 · Jätä kommentti

Kambodzan Phnom Penh yllätti viihtyisästi

Siinä missä luulin Siem Reapin olevan viihtyisä ja mielenkiintoinen, kuvittelin Phnom Penhin olevan ruuhkainen, ahdas, likainen ja kuuma surkea kaupunki. Kävikin niin päin, että voisin vaikka kuvitella asustelevani Phnom Penhissä, … Lue loppuun

26.12.2016 · 1 kommentti

Kambodzan Phnom Penhin kasvisravintolat

Kambodzan pääkaupunki Phnom Penhissä kävin parin päivän aikana enimmäkseen syömässä hotellin lähellä olevassa kasvisravintola Evergreenissä. Joen vieressä, kuninkaanpalatsin pohjoispuolella olevilla turistisissa kortteleissa ei ole kuin tuo yksi kasvispaikka, mutta lähistöllä … Lue loppuun

22.12.2016 · Jätä kommentti

Vegaani Kambodzan Siem Reapissa

Kambodzan ruoka vaikutti aika samalta kuin Thaimaassakin, mutta jos nyt voi sanoa, niin ehkä vähemmän hienostuneelta. Meinaan verrattuna Thaimaan yrttien käyttöön, kuten pyhää sitruunaruohon, kaffirlimen lehden ja galangan yhdistelmään. En … Lue loppuun

18.12.2016 · 2 kommenttia

Angkorin vähemmän tunnettuja temppeliraunioita

Bayonin temppeli Bayon on yhtä lailla tärkeä kohde Angkorissa kuin Angkor Wat ja Ta Prohm. Siellä on torneja, joiden kivilohkareista on muodostettu kasvokuvia. Bayon on osa Angkor Thomin aluetta, jossa … Lue loppuun

16.12.2016 · 1 kommentti

Ta Prohmin puiden lävistämä temppeli Angkorissa

Ta Prohmin temppeli on lähinnä sitä, mitä monet odottavat Kambodzan Angkorin raunioalueelta. Sieltä ei ole raivattu kaikkia puita pois, joten niiden valtavat juuret kiemurtelevat kivirakennelmien päällä. Nuo puiden lonkerot ovat … Lue loppuun

11.12.2016 · 2 kommenttia

Angkor Watin temppelirauniot

Angkor Wat on monille pääsyy mennä Kambodzaan. Ikivanhat temppelit ovat levittäytyneet isolle alueelle, jossa muinaisjäänteitä on siellä täällä. Ei kuitenkaan niin, että kävellessä paikasta toiseen niitä olisi koko ajan matkan … Lue loppuun

10.12.2016 · 3 kommenttia

Kambodza ja matkustamiseen liittyvät asiat

Kambodzaan on helppo matkustaa Thaimaasta ja kävin siellä ensi kertaa marraskuun puolivälissä puolisoni ja vanhempieni kanssa. Olimme Siem Reapissa viisi yötä ja Phnom Penhissä kolme. Nyt kun sain jonkunlaisen kuvan … Lue loppuun

6.12.2016 · Jätä kommentti
Follow on Bloglovin
Ruokablogilistan kärjessä<
Mainokset
Lahjoita Lanta Animal Welfaren kodittomien kissojen kissatalon rakentamiseksi: Give Now

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.